Tervetuloa blogiini

Huom! Jos alla näkyy vain vanhoja tekstejä, klikkaa niiden alapuolelta etusivu-nappia, niin saat uusimmat julkaisut näkyviin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira ja omistaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira ja omistaja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. marraskuuta 2026

Tassunjälkiä sydämessä, nyt myös kuunneltavissa!

Tassunjälkiä sydämessä on nyt myös äänikirjana ❤️

Joskus jokin uusi mahdollisuus alkaa pienestä ajatuksesta. Nyt yksi sellainen on toteutunut: Tassunjälkiä sydämessä on saanut myös äänikirjamuodon!

Kirjan tarina, koirien kanssa jaetut hetket, muistot ja pienet elämänmakuiset sattumukset ovat nyt kuunneltavissa. On ilo saada antaa näille tarinoille uusi muoto ja mahdollisuus löytää kuulijansa myös äänen kautta.

Äänikirja on nyt saatavilla Payhip-verkkokaupassani e-kirjan rinnalla.

🐾 Tervetuloa tutustumaan ja kuuntelemaan!

Siirry verkkokauppaan tästä.



torstai 8. lokakuuta 2026

Koiranomistajan iloja: Operaatio ohrapellon loppunäytös

Aiemmin kerroin tarinan elokuisesta yöstä, jonka diagnoosiksi vahvistui ohrapellosta koiran turkkiin tarttuneet vihneet eli viljan palat. Tästä syndroomasta seurasi kuitenkin melkoinen jälkitauti. Jos et vielä ole lukenut tätä tosielämän tarinaa, se löytyy täältä.

Tapahtumien kulku, joka sisältää paljastuksia ja pisteen "vihneen" päälle:

Tiistai-keskiviikko yö: 
Miksi Milo ei pysty nukkumaan? Ahaa, ohrapelto on turkissa. Tunnin mittainen poisto-operaatio keskellä yötä. Jossain vaiheessa poisto-operaatiota huomasin, että yöpaitani oli nurinpäin päälläni. No, mitäpäs siitä, jatketaan operaatiota.

Keskiviikkoaamu: 
Ahaa, ohrapeltoa on lattialla, valjaissa ja kynnysmatolla. Siivotaan kotia ja poistetaan yksittäisiä vihneitä edelleen päivän mittaan turkista. Koira ja omistajat väsyneitä, sentään on kesäloma. Voidaan nukkua väsymystä pois.

Torstai- perjantai: 
Yksittäisiä vihneitä edelleen siellä täällä siivouksista huolimatta ja myös Milon turkissa. Miksi Milon vatsa on löysällä? Stressiä vihneoperaatiosta?

Lauantai: 
Pehmolelu tuodaan jo leikkiin. Huh, alkaa jo helpottaa.

Sunnuntaiaamuna: 
Ohrapellolle ilmestyi puimuri. Katsoin sitä ehkä elämäni ensimmäistä kertaa suurella kiitollisuudella. Helpotuksekseni huomaan myös, että Milon vatsakin alkaa palautua normaaliksi.

Myöhemmin: 
Vanhoissa valjaissa verkkokangasvuori oli niin vihneinen kaikista poistoyrityksistä huolimatta. Nehän voisivat pistellä Miloa vatsaan lenkkeillessä. Päätin siis hankkia uudet valjaat suosiolla. Nyt sainkin hankittua samanlaiset valjaat, jotka Milo oli pentuna purrut rikki. Niissä on onneksi vihnevapaa materiaali. Tämä oli tärkeä kriteeri uusia hankkiessa.

Myöskin kynnysmaton päätimme uusia. Ei yksinkertaisesti ollut voimia yrittääkään saada mokomia vihneitä irti matosta.

Reilun parin viikon päästä tapahtuneesta, vein Milon pohjavillapesuun tuttuun trimmaamoon. Ja uskokaa tai älkää, vielä sieltä kainalosta löytyi yksi takkupallo, jonka sisälle oli piiloutunut noita samoja vihneitä! 

Vihdoinkin ohrapeltokeissi on saanut päätöksensä. Potilas on todettu täysin terveeksi, turkki vihneettömäksi ja koti vihnevapaaksi vyöhykkeeksi.

torstai 3. syyskuuta 2026

Koiranomistajan iloja - ohrapeltosyndrooma

Kun koira tuo pellon kotiin

Se oli aivan tavallinen elokuinen ilta, kun käytiin nukkumaan. Milo kävi lattialle ja alkoi huolellisesti nuolemaan tassujaan, ihan liian huolellisesti. Tarkistin, että tassun anturoissa ei ole mitään. Yritimme nukkua, mutta ei siitä mitään tullut, kun nuoleminen ei loppunut. Päästin Milon ulos ja siellä ei mikään vaivannut. Toistettiin pari kertaa, sillä epäilimme vatsakipua. 

Lopulta otin jo puhelimen soittaakseni eläinlääkäriin ainakin neuvoa saadakseni. Ennen sitä tutkin vatsaa, onko minkä tuntuinen ja aristaako Milo sitä. Sitten tajusin, että turkki on täynnä vihneitä, viljan palasia. Pieniä teräviä tikkuja, jotka saattoivat nyppiessä vielä hajota moneen osaan. Kaulan, vatsan ja jalkojen alueella. Milo oli päivällä juossut ohrapellossa. Ei siis ihme, että nukkuminen ei onnistunut, kun kainaloita myöten pisteli.

Siinäpä sitten puolen yön aikaan mieheni kanssa harjattiin Miloa ja mietittiin mitkä toimenpiteet auttaisi parhaiten. Välillä oli saksiakin käytettävä ja lopulta trimmeriä. Pesin ja kuivasin vielä Milon ja yritettiin nukkumista uudelleen. Toimenpiteet auttoivat ja Milo nukahti. Se oli iso helpotuksen tunne ja hiljaisuus, johon mekin nukahdimme.

Aamulla huomasimme, että lattia on täynnä vihnettä. Niitä tarttui meidänkin jalkapohjiimme, lattian moppasimme ensihätään. Aamulenkille oli tarkoitus lähteä. mieheni otti Milon valjaat ja totesi niiden olevan täynnä vihnettä mahan kohdalta. No varavaljaat päälle ja menoksi. 

Palasimme lenkiltä ja totesimme imuroinnin olevan tarpeellista. Vihnettä edelleen lattialla siellä täällä. Myöskin takaoven kynnysmatolta löytyi lisää. Voin sanoa, että joulukuusen neulaset eivät ole mitään tämän rinnalla.


Tapahtumien kulku: Milo nuoli jalkojaan, ei saanut nukuttua → epäiltiin vatsakipua → tutkittiin koiraa keskellä yötä → löytyi "ohrapelto" koiran mahasta → tunti harjausta, trimmausta ja pesua → koira nukahti → aamulla selvisi, että vihnettä oli levinnyt valjaisiin, mattoon ja ilmeisesti koko talouteen. 

Diagnoosi: Akuutti ohrapeltosyndrooma
Oireina hallitsematon nuoleminen, unettomuus, omistajien valvominen sekä massiivinen viljajätteen levitys kotiympäristöön.
Ensihoito: harja, sakset, pesu ja kuivaus.
Ennuste: hyvä. (Kaikesta huolesta ja epätoivosta huolimatta)
Uusiutumisriski: erittäin korkea, jos potilas päästetään samaan peltoon.

Nyt tiedämme ainakin yhden asian. Jos Milo joskus taas viettää iltaa nuollen jalkojaan eikä saa unta, tarkistamme ensimmäiseksi, missä pellossa herra on juossut.

keskiviikko 19. elokuuta 2026

Milon reissumuistoja


Savon reissu, heinäkuu 2021

Milon kanssa matkustamista kokeiltiin, kun lähdettiin käymään Savossa. Olin varannut hotellin, jossa koiran kanssa sai yöpyä.

Automatka oli hieman haasteellinen, sillä nuori Milo ei oikein rentoutunut autossa. Ei, vaikka väsytti kuinka paljon.

Hotellin läheisyydessä oli ranta, jota kävimme tutkimassa. Muistaakseni hotelliyö meni kuitenkin melko hyvin, vaikka alkuun rauhoittuminen uuteen huoneeseen ja nukkumapaikkaan oli Milolle outoa.

Nykyään automatkat sujuvat jo vähän helpommin, mutta emme silti usein tee pitkiä matkoja.

Poronpolku, syyskuu 2025

,

Poronpolku -tapahtuma oli seikkailu niin Milolle kuin meillekin. Osallistuimme ensimmäistä kertaa tapahtumaan Milon kanssa.

Parkkipaikalta kuljettiin bussilla lähtöpaikalle, josta lähdimme kiertämään 21 kilometrin lenkkiä. Matkan varrella Milo pääsi kahlailemaan ja muutenkin selvästi nautti lenkistä.

Jännittävintä oli kulkea lyhyt matka lossilla. Myös jonotus lossille oli pitkä, ja paikalla oli muitakin koiria, mikä toi omat haasteensa.

Kaikesta huolimatta kaikki sujui hyvin, ja reissu jäi todella mieleen. Muistoksi saatiin rannekkeet ja diplomit. Milo sai sellaiset myös.

lauantai 18. heinäkuuta 2026

Islanninkoiran päivä 2026

On taas aika Milon oman erityisen päivän, kun islanninkoiran päivä on täällä.

Aamu alkoi tietenkin tuoksujen tarkastuskierroksella ja aamuruokailulla.

Päivällä kokeiltiin valokuvausta, mutta malli on kovin vastahakoinen. Taito se on sekin, kun onnistuu kameran räpsäisyä väistämään. Jokunen kelvollinen kuva kuitenkin kameran rullaan saatiin.

Päivän ohjelmassa oli myös se vähemmän arvostettu osuus eli kynsien leikkuu, eli eräänlainen tassupedikyyri ja turkin huoltohetki. Onneksi saa edes herkkuja.

Illalla tehtiin päivän viimeinen partiointi ja ruokailun jälkeen rentouduimme omalla idyllisellä terassilla.

Milo ei ehkä itse tiedä päivän merkitystä, mutta minulle tämä on hyvä hetki pysähtyä huomaamaan, miten tärkeä se on ja että sen pitäisi saada tuntea se myös.

On oikeastaan aika ihanaa, että rodulla on oma päivänsä. Pieni muistutus siitä, miten paljon nämä koirat tuovat arkeen.

Viime vuoden tunnelmiin pääset tästä: Milon Islanninkoiran päivä 2025

sunnuntai 5. heinäkuuta 2026

Heinäkuinen sadepäivä

Heinäkuu on alkanut melko vauhdikkaasti, mutta tänään päivä hiljeni sateeseen. Lähdin silti Milon kanssa lenkille, eikä sade tuntunutkaan haittaavan vaan ihan päinvastoin. Puin Milollekin sadeasun, vaikka se ei sitä juuri arvosta. Harvoin vaatteita tarvitsee, mutta se helpottaa pesua. 

Huomasin, miten harvoin tulee tartuttua kameraan sateella. Usein kauniit kuvat liitetään aurinkoon, vaikka myös sade tekee maisemasta omanlaisensa. Tällä kertaa pysähdyin ja otin muutaman kuvan.

Milo ei säästä välitä. Se kulkee yhtä innokkaasti, oli maa kuiva tai märkä. Eikä minuakaan sade haittaa. Kesäsade on lämmin ja oikeastaan aika rauhoittavaa. Ainakin tänään. Koiraa katsoessa tulee myös hyvä mieli.

Ei heinäkuukaan aina ole aurinkoa ja suunnitelmia. Joskus ne ovat sadepäiviä, joissa huomaa katsovansa ympärilleen hieman tarkemmin.


Milo muistuttaa aina myös levon tärkeydestä.


perjantai 24. huhtikuuta 2026

E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

✨ E-kirjani sai uuden ilmeen ja pienen hinnan päivityksen

Joskus asiat kaipaavat pientä uudistumista, niin myös tämä e-kirja.

Olen päivittänyt kirjaani ja suurin näkyvä muutos on uusi kansi, joka kuvaa nyt paremmin sitä, mistä kirjassa on kyse. Halusin tehdä ilmeestä selkeämmän ja enemmän omaa ajatteluani vastaavan. Samalla kävin läpi myös kirjan sisältöä ja tein siihen pieniä tarkennuksia. Vaikka perusajatus pysyy ennallaan, kokonaisuus on nyt entistä viimeistellympi. Noin vuosi sitten Canvaa olin käyttänyt hyvin vähän, nyt kokemusta siitä on enemmän.

Ja koska haluan madaltaa kynnystä tutustua kirjaan, päätin myös laskea sen hintaa hieman. Jos olet aiemmin harkinnut kirjan hankkimista, nyt voi olla hyvä hetki palata ajatukseen.

Kenelle kirja on?

Kirja sopii sinulle, jos:

  • pohdit koiran reaktiivisuutta, koulutusta tai vuorovaikutusta,
  • haluat ymmärtää aihetta syvemmin, et vain pintatasolla,
  • arvostat käytännön läheistä, mutta ajatuksia herättävää näkökulmaa.

Oletko jo lukenut kirjan?

Olisi ihana kuulla, mitä ajatuksia se sinussa herätti.
Ja jos et vielä ole niin nyt se on entistä helpompi ottaa haltuun. Se onnistuu täältä.

Maksaminen on turvallista ja onnistuu kortilla Stripe-maksupalvelun kautta.

lauantai 18. huhtikuuta 2026

Mitä koirani opetti minulle vuorovaikutuksesta?

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus on Milon omistamisen myötä antanut minulle enemmän ymmärrystä miten se voi toimia. Siksi haluan kirjoittaa siitä.

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ei ole käskyjä, temppuja tai tottelevaisuutta. Se on yhteistä kieltä, joka rakentuu ajan kanssa. Hiljalleen, arjessa ja myös huomaamatta.Välillä tuntuu, että koira ymmärtää kokonaisia lauseita. Välillä minä opin lukemaan katseen, asennon tai hengityksen muutoksen. Se ei ole taikuutta, vaan suhdetta. Vuorovaikutus ei synny pakosta vaan luottamuksesta.

Minulle tärkein muutos on ollut se, että en enää pyri hallitsemaan koiraa, vaan toimimaan sen kanssa yhteistyössä. Se on pidempi tie kuin pakottaminen, mutta myös paljon kestävämpi.

Kun koira tietää, että sitä kuunnellaan, se kuuntelee takaisin.
Kun se tietää, että asiat tapahtuvat ennakoitavasti, sen ei tarvitse arvailla.
Kun se saa aikaa reagoida, se oppii rauhoittumaan.

Tällaisessa vuorovaikutuksessa ei ole kyse siitä, kuka määrää vaan siitä, että molemmat tietävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Minusta on todella kiehtovaa oppia vuorovaikutusta koiran kanssa. Milo on ilmeikkyydellään opettanut minulle, kuinka koiraa voi lukea. Välillä se naurattaa, kuinka selkeää viestintä voikaan olla. Katse, korvien asento, pieni liike tai pysähtyminen kertoo paljon enemmän kuin mikään yksittäinen ele.

Olen huomannut myös jotain yllättävää: suhtaudun nykyään toisiin koiriin samalla tavalla kuin Miloon, rauhallisemmin, kuunnellen ja havainnoiden. Ja toiset koirat huomaavat sen. Näen sen niiden ilmeistä ja tavasta tulla luokseni. En todellakaan ole mikään mestari tai koirakuiskaaja, sitä en tarkoita. Minusta tuntuu, että koirat kohtaavat minut eri tavalla kuin ennen. Ehkä kyse ei ole tekniikasta, vaan asenteesta ja läsnäolosta. Koirat lukevat kehoa, äänenpainoa ja tilaa herkemmin kuin sanoja, mutta sanatkin voivat saada merkityksen, kun niitä käytetään johdonmukaisesti.

Olen huomannut, että samat sanat, samassa tilanteessa, rauhallisella sävyllä, muodostavat koiralle kartan arkeen. Se ei tarvitse selityksiä, vain toistoa ja rehellisyyttä. Vuorovaikutus ei ole jatkuvaa puhetta, vaan selkeyttä.

Ulkopuolisen silmissä voi näyttää siltä, että neuvottelen koirani kanssa. Ja niin teenkin. En siksi, että koira olisi ihminen vaan siksi, että se on yksilö. Minusta neuvottelu on parempi kuin alistaminen. Kun kerron, mitä tapahtuu ensin ja mitä sitten, koira voi valmistautua. Kun se tietää, ettei sitä yllätetä, se uskaltaa luottaa. Ja kun luottamus on vahvaa, arjen pienetkin haastavat tilanteet muuttuvat yhteistyöksi.

Vuorovaikutus on myös vastuuta. Hyvä vuorovaikutus ei tarkoita, että koira saa päättää kaikesta. Se tarkoittaa, että minä kannan vastuun, mutta en yksinvaltaisesti. Minä kuuntelen, ohjaan ja huomioin koiraa ja minä myös suojaan, kun koira ei siihen itse pysty. Päätökset teen pohjautuen tuohon tapaan olla koiran kanssa vuorovaikutuksessa. Kun huomaan tilanteen olevan liian vaikea koiralleni, pidetään tauko tai vaihdetaan menetelmää. Milo on oppinut siihen, että asiat tehdään yhteistyössä hänen kanssaan. Tämä on mielestäni reilua koiran omistajuutta. Sellaisen omistajan koira ansaitsee.

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ei ole tekniikka, jota voi opetella viikonlopussa. Se on suhde, joka syvenee ajan kanssa ja muuttaa molempia. Mitä paremmin opin kuuntelemaan koiraani, sitä enemmän opin myös itsestäni. Läsnäolosta ja kärsivällisyydestä. Siitä, ettei kaikkea tarvitse hallita, jotta asiat toimivat.

Ja ehkä juuri siksi tämä vuorovaikutus Milon kanssa tuntuu minusta niin merkitykselliseltä.

Milon mielestä neulomishommat saa nyt jäädä, kun on tärkeämpää tekemistä.

maanantai 9. maaliskuuta 2026

Koiran(kin) hyvinvointi on kokonaisuus, joka elää elämän mukana

Milon myötä olen oppinut, että myös koiran hyvinvointi on samankaltainen kokonaisuus kuin ihmisen. Se on vain tehtävä koiran näkökulmasta ja se on haasteellista, kun koira ei opi puhumaan ihmisten kieltä. Se ei voi kertoa sanoin mitä se kulloinkin tarvitsee tai onko sillä kipuja. 

Se ei ole yksi ruokavalinta, yksi koulutusmetodi tai yksi eläinlääkärikäynti. Se on kokonaisuus, joka elää, muuttuu ja muovautuu elämän mukana, aivan kuten meidän ihmistenkin hyvinvointi.

Tätä en ole oppinut mistään kirjoista tai ohjeista, vaan meidän arjesta. Siitä, kun asiat eivät aina menneet niin kuin ajattelin, ja jouduin pysähtymään kuuntelemaan: mitä minun koirani juuri nyt tarvitsee?

Hyvinvointi ei tarkoita täydellisyyttä. Se tarkoittaa reagointia.

Sama koira, eri elämänvaiheet

Sama koira voi tarvita eri asioita eri aikoina. Välillä enemmän liikettä, välillä enemmän lepoa ja rauhaa.
Välillä ruokaa on tarkennettava, välillä stressi näkyy vatsassa, iholla tai käytöksessä. Välillä keho kertoo, välillä mieli.

Olen huomannut, että kun arki muuttuu, koira muuttuu mukana. Paino, ruokahalu, ruoansulatus, vireystila, herkkyydet, joten mikään ei ole pysyvää. Ja juuri siksi hyvinvointia ei voi rakentaa kiveen hakatuilla säännöillä.

Kuunteleminen on tärkein taito

Minulle tärkein oivallus on ollut tämä: koiran hyvinvointi alkaa havainnoimisesta.

Siitä, että katson koiraa sellaisena kuin se on, enkä sellaisena kuin mitä sen ”pitäisi olla”.
Miten se syö? Nukkuuko se rauhassa? Onko levottomuutta, herkkyyttä, vatsan oireita tai käytöksen muutoksia? Venytteleekö se samalla vai eri tavalla kuin aiemmin?

Usein pienet signaalit kertovat eniten. Ja jos ne sivuuttaa, ne harvoin katoavat itsestään. Liikaa ei myöskään kannata havainnoida koiraa, ettei ala kuvittelemaan jotain mitä ei ole.

Kehon ja mielen yhteys

Koirankaan hyvinvointi ei ole vain fyysistä.
Se on myös hermoston tasapainoa, turvallisuuden tunnetta ja ennakoitavaa arkea.

Stressin lisääntyessä, keho reagoi. Kun arki rauhoittuu, myös oireet usein helpottavat. Kaikki liittyy kaikkeen: liikunta, lepo, ravinto, vuorovaikutus, ympäristö.

Hyvinvointi ei siis ole vain se, mitä koira syö. Se on myös sitä, millaisessa rytmissä ja tunnelmassa se elää.

Muuttaminen ei ole epäonnistumista

Olen joutunut muuttamaan suuntaa monta kertaa. Ruokinnassa. Rutiineissa. Harjoituksissa. Joudun varmaan tekemään niin vielä monta kertaa, mutta en näe sitä enää epäonnistumisena, vaan vastuullisuutena ja välittämisenä.

Hyvinvoinnin ylläpitäminen vaatii rohkeutta myöntää, jos jokin ei toimi ja halua kokeilla toista tapaa. Myöskin omat odotukset voivat olla jotain sellaista, mikä ei ehkä ihan toteudukaan. Itselle vähän niin kävi, kun olin ajatellut lenkkeileväni paljon tyttöjen tanssituntien aikana. Niitä tunteja ei koronan vuoksi pidetty, mutta en olisikaan reaktiivisen koiran kanssa voinut niissä ympyröissä lenkkeillä. Luovuin omista odotuksista ja sain tilalle jotain parempaa. Uudenlaista vuorovaikutusta ja ymmärrystä omaan koiraani ja metsälenkit, joilla meillä kummallakin sekä minulla että koirallani on mukana kaveri.

Ja me opimme yhdessä

Koira opettaa pysähtymään, havainnoimaan ja olemaan läsnä. Se opettaa, että hyvinvointi ei ole päämäärä, vaan meidän yhteinen matka. 

Ja ehkä tärkeintä: hyvinvoiva koira ei ole täydellinen koira. Se on koira, jota kuunnellaan ja sille vastataan.


perjantai 27. helmikuuta 2026

Helmikuun helmet

Kun katson helmikuuta, näen pieniä, hyviä hetkiä talvinen maisema noiden hetkien taustalla. Oli pari aurinkoista talvipäivää, kuin lupaus siitä, että kevät on tulossa. 

On aina ilo seurata, kun Milo nauttii talvisesta säästä. Ihan sama minkä verran on pakkasta, aina voi piehtaroida lumessa ja juosta kiitäen pellolla. Tosin kovien pakkasten aikaan lenkit jäi lyhyeksi. Tassujen anturat olivat kovilla ja tossut ei mitenkään pysynyt menossa mukana. Pakkasten hellittäessä ollaan tehty sitten pidempiä lenkkejä. Kun lenkki on jäänyt lyhyeksi, ollaan sitten sisällä aktivoitu erilaisin leikein. Namien piilotusta eri tavoilla on hyvää tekemistä ja virikettä. Milolla on myös pari erityisen hyvää lelua, joilla tykkää leikkiä. Se on niin suloista, kun Milo tulee luokse pehmolelu suussa pyytämään, että leikitäänkö nyt. Ei siihen voi sanoa ei.

Kävin hiihtämässä aina, kun vain oli mahdollisuus eikä liian kova pakkanen. Ostin viime vuonna uudet sukset ja niillä on tosi hyvä hiihtää. Nautin kovasti talvisessa maisemassa hiihtämisestä. Lumiset puut ympärillä on jotenkin niin lumoavaa ja auringossa säihkyvä lumi. 


Tässä kuvassa en hiihtänyt auringonlaskuun vaan olin mieheni ja Milon kanssa iltalenkillä. Niin kaunis maisema helmeilevässä helmikuussa.

keskiviikko 17. joulukuuta 2025

Joulukuun ilta Milon kanssa

On joulukuu, ja päivä alkaa hiljalleen kääntyä iltaan. Milo katselee ikkunasta, kun palaan töistä kotiin. Pääsen ovesta sisään, ja Milo tervehtii minua tarkistaen samalla, tuliko mukanani muita perheenjäseniä.

Päästän Milon takapihalle ja valmistaudun päivälliselle. Puolisoni saapuu töistä, ja Milo haluaa tulla takapihalta vastaan isäntää ovelle. Syömme yhdessä, ja annan myös Milolle ruokaa.

Seuraavaksi sytytetään takkaan tuli ja otetaan pieni lepohetki, ja sitten lähdemme kävelylenkille. Lenkin jälkeen Milo saa palkinnoksi luun. Valmistan seuraavan päivän eväät töihin ja laitan muutaman joulukoristeen esille. Milo on mukana tutkimassa, mitä joulukoristelaatikosta löytyykään. Jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla.

Milo kantaa suussaan pehmolelua ja alkaa leikkihetki, joka kestää muutaman minuutin. Piilotan Milolle muutaman namin viltin alle, ja hän saa etsiä ne nenällään ja nauttia palkinnosta.

Juomme puolison kanssa glögit, ja Milo käy pöydän alle jalkojemme viereen makaamaan. Hetken päästä Milo tuumaa, että jotakin tekemistä tarvitaan, ja haluaa hetkeksi ulos takapihalle. Sisälle palattuaan alkaa taas pieni leikki vinkupossun kanssa ja tehdään muutama harjoitus namipalkalla.

Sauna lämpiää, ja syömme iltapalaa. Saunan lämpiämistä odotellessa rapsuttelen Miloa. Saunassa Milo tykkää tulla kylpyhuoneen lattialle makaamaan, ja kun tulen sieltä pois, on Milolla kiire takaisin takapihalle.

Teemme iltatoimet, ja Milo pyytää päästä sisälle. Pesen Milon hampaat, ja sitten käymme nukkumaan.

Näissä pienissä arjen hetkissä on joulun taikaa. Yhdessäolo, rauha ja rakkaus läsnä läpi pitkän talvi-illan. Milo on mukana joka askeleella, ja juuri ne pienet hetket tekevät tästä ajasta erityisen.

Ei ole tästä pallosta leikkipalloksi, tuumaa Milo. Milon lempilelu on pallo.

lauantai 6. joulukuuta 2025

Milon tapa katsella maailmaa

Tämä juttu on julkaistu myös Islanninkoirien -yhdistyksen omassa lehdessä Hundurissa, mutta halusin jakaa sen tänne blogiini, koska tämä Milon hauska tapa saa hymyn huulilleni joka kerta. 


Milolla on hauska tapa istua portailla niin, että takapuoli on ylemmällä ja etujalat alemmalla askelmalla. Siinä on hyvä tähystää omalle pihalle. Kesäisin istun usein sen viereen teekupin kanssa. Milo tarkkailee ympäristöä, ohitse lentävää lintua ja minä nautin hetkestä. Hetkeä, jossa on vain aurinko, hiljaisuus, minä ja minun hassusti istuva koirani. 

keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Kun kaikki onkin levotonta

Arki ei aina ole hiljaista ja seesteistä, sillä on iltoja, jolloin Milo on levoton. Ramppaa ovella, haukkuu pihan pimeyteen ja tulee takaisin sisään vain tajutakseen, että ehkä sittenkin halusi ulos.

Siispä ovi käy, tassut rapisevat, ja minä yritän tulkita, mitä hän tällä kertaa haluaa. Kuuleeko Milo jotain, mitä minä en? Vai onko tämä vain osa koiran omaa iltarutiinia kuin tarkistaakseen, että maailma on yhä paikoillaan? Ihan niinkuin se muuttuisi jotenkin hetkenä minä hyvänsä ja onhan sitä sitten tarkisteltava koko ajan.

Kun yritän rentoutua, niin huomaan, että vaikka vähän ärsyttääkin, on tässä jotain tuttua ja jopa lohdullista. Tiedän, että kun tämä ramppaaminen loppuu ja Milo lopulta käy nukkumaan, rauhoitutaan jälleen.

Silloin muistan, että tämäkin on osa arkea, se vähän levoton, elävä ja äänekäs puoli. Ja ilman sitä, ehkä hiljaisuus ei tuntuisi yhtä hyvältä.

Hmm, olisinko täällä vai tulisinko sinne sisälle?

keskiviikko 5. marraskuuta 2025

Kaikki on hyvin

Marraskuun pimeys kietoo kodin hiljaisuuteen. Kun työpäivä on takana, pienet hetket saavat uuden merkityksen. Sellaiset, joissa saa vain olla ja huomaa, että kaikki on hyvin.

Arkena, kun on työpäivän jälkeiset rutiinit hoidettu, on syöty ja lenkillä käyty, on rauhallinen hetki illan hämärtyessä. Milo on sohvalla nukahtamaisillaan, silmät painuvat kiinni ja välillä havahtuu johonkin. Mitään erityistä ei tapahdu, koti on hiljainen. Isäntäväki rentoutuu myös hämärtyvässä illassa. 
Milo sulkee taas silmänsä, kun pieni tarkistus tehty. Ei mitään hätää, kaikki on hyvin.

Kun pysähdyn tähän hetkeen ja katson nukkuvaa koiraani, on siinä jotain rauhoittavaa. Huomaan, että koirani vaistoaa kodin rauhallisen tunnelman. Tulee mieleen, kuinka tällaiset hetket ovat merkityksellisiä ja palauttavia. Ne auttavat minua palautumaan marraskuisina pimeinä arki-iltoina. Tunnelma on kodikas ja lämmin, rakkaat ympärillä ja saa vain olla.

Meidän jääkaapin ovessa on sanomalehdestä leikattu teksti, jossa lukee "Arki on ihmisen parasta aikaa". Monta vuotta sitten löydetty oivallus on edelleen siinä, mottona meidän perheelle. Tällaisina iltoina sen merkitys muistuu mieleeni erityisen selvästi.

maanantai 14. heinäkuuta 2025

Ymmärrystä, tukea ja tanssiaskelia – arkea reaktiivisen koiran kanssa

Lenkki koirani kanssa ilman häiriöitä on siis harvinaista. Yleensä lenkeillä on vähintäänkin yksi häiriö, yleensä muutama. Auto tai muu kulkuneuvo, ihminen koiran kanssa tai ilman. Toiset häiritsee enemmän kuin toiset. Tähän vaikuttaa moni asia: etäisyys, vauhti, minun tunnetila, koiran tunnetila ja vireystaso ja niin edelleen. Sitten on vielä hajuhäiriöt. 
Jos mahdollista vältetään häiriö muuttamalla reittiä. Jos se ei onnistu, katson mitä koirani olisi tekemässä. Jos pysähtyy on parempi jäädä siihen ja antaa tukea. Vaikkapa heitellä nameja maahan tai muuten ihmetellä toiseen tai samaan suuntaan. Jos taas Milo pyrkii kulkemaan eteenpäin niin sitten mennään lyhyellä hihnalla. Tämä tukee Miloa ja saan myös paremmin hallittua, koska viimeistään häiriön ollessa kohdalla yleensä alkaa rähinä. Joskus häiriö on jo ohi, kun alkaa rähinä. Milo palautuu näistä onneksi nopeasti ja minulla on tapana myös purkaa tunnetila. Joko haistelutehtävällä tai juoksemalla taas Miloa seuraten. Joskus voi olla tarpeen pitää tauko, ihan muutenkin kuin vain häiriöiden jälkeen. Jälleen koiraa havainnoimalla huomaa, milloin on tauko paikallaan. Silloin koira voi maata hetken tai juoda vettä.
Hajuhäiriöt taas ovat sellaisia, että Milo huomaa hajun ja säntää sinne ja kohta toiseen suuntaan. Tämäpä hihnan toisessa päässä onkin aikamoista, kun valmistautuu pitämään omat jalkansa tukevasti maassa, jottei tempaudu mukana. Juurikin tätä on kuvattuna minun e-kirjassani Tassunjälkiä Sydämessä, jossa tanssiharrastuksesta on hyötyä. Ehtii ja pystyy tehdä tarvittaessa vaikka piruetin, sotkeutumatta hihnoihin.

Hihnan toisessa päässä ja muut ihmiset

Kun Milolla on rähinä päällä, näyttää se aika hurjalta. Etenkin, kun tiedän, ettei se ole sitä. Siinä tilanteessa Milolla itsellään ei ole hallinnan tunnetta. Koska se ei käyttäydy vapaana ollessaan samalla tavalla. Mutta koska ilman hihnaa ei kuitenkaan voi liikkua, on vain harjoiteltava. Nykyään en enää mieti itse sitä, että joku ajattelee, ettei koiraani ole koulutettu / kouluteta. Enkä Milon takia voi ajatella, mitä muut miettii meistä, koska se vain pahentaa tilannetta. Minun on keskityttävä meihin, jotta päästään eteenpäin. Saati, että jäisin kiinni rähinäohituksiin, oloni pahenisi ja se vaikuttaisi negatiivisesti myös koiraan. Välillä tulee tosi onnistuneita häiriöiden ohituksia ja niistä otetaan kaikki ilo irti. Keskitytään niihin, jotta ne lisääntyisi. Joten jos näet meidät jossain lenkillä tai meidän kaltaisen koirakon, anna tilaa ja ymmärrystä. 



E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

✨ E-kirjani sai uuden ilmeen ja pienen hinnan päivityksen Joskus asiat kaipaavat pientä uudistumista, niin myös tämä e-kirja. Olen päivitt...