Islanninkoiran päivä 2026

On taas aika Milon oman erityisen päivän, kun islanninkoiran päivä on täällä.

Aamu alkoi tietenkin tuoksujen tarkastuskierroksella ja aamuruokailulla.

Päivällä kokeiltiin valokuvausta, mutta malli on kovin vastahakoinen. Taito se on sekin, kun onnistuu kameran räpsäisyä väistämään. Jokunen kelvollinen kuva kuitenkin kameran rullaan saatiin.

Päivän ohjelmassa oli myös se vähemmän arvostettu osuus eli kynsien leikkuu, eli eräänlainen tassupedikyyri ja turkin huoltohetki. Onneksi saa edes herkkuja.

Illalla tehtiin päivän viimeinen partiointi ja ruokailun jälkeen rentouduimme omalla idyllisellä terassilla.

Milo ei ehkä itse tiedä päivän merkitystä, mutta minulle tämä on hyvä hetki pysähtyä huomaamaan, miten tärkeä se on ja että sen pitäisi saada tuntea se myös.

On oikeastaan aika ihanaa, että rodulla on oma päivänsä. Pieni muistutus siitä, miten paljon nämä koirat tuovat arkeen.

Viime vuoden tunnelmiin pääset tästä: Milon Islanninkoiran päivä 2025

E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

✨ E-kirjani sai uuden ilmeen ja pienen hinnan päivityksen

Joskus asiat kaipaavat pientä uudistumista, niin myös tämä e-kirja.

Olen päivittänyt kirjaani ja suurin näkyvä muutos on uusi kansi, joka kuvaa nyt paremmin sitä, mistä kirjassa on kyse. Halusin tehdä ilmeestä selkeämmän ja enemmän omaa ajatteluani vastaavan. Samalla kävin läpi myös kirjan sisältöä ja tein siihen pieniä tarkennuksia. Vaikka perusajatus pysyy ennallaan, kokonaisuus on nyt entistä viimeistellympi. Noin vuosi sitten Canvaa olin käyttänyt hyvin vähän, nyt kokemusta siitä on enemmän.

Ja koska haluan madaltaa kynnystä tutustua kirjaan, päätin myös laskea sen hintaa hieman. Jos olet aiemmin harkinnut kirjan hankkimista, nyt voi olla hyvä hetki palata ajatukseen.

Kenelle kirja on?

Kirja sopii sinulle, jos:

• pohdit koiran reaktiivisuutta, koulutusta tai vuorovaikutusta,
• haluat ymmärtää aihetta syvemmin, et vain pintatasolla,
• arvostat käytännön läheistä, mutta ajatuksia herättävää näkökulmaa.

Oletko jo lukenut kirjan?

Olisi ihana kuulla, mitä ajatuksia se sinussa herätti.
Ja jos et vielä ole niin nyt se on entistä helpompi ottaa haltuun. Se onnistuu täältä.

Maksaminen on turvallista ja onnistuu kortilla Stripe-maksupalvelun kautta.

Mitä koirani opetti minulle vuorovaikutuksesta?

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus on Milon omistamisen myötä antanut minulle enemmän ymmärrystä miten se voi toimia. Siksi haluan kirjoittaa siitä.

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ei ole käskyjä, temppuja tai tottelevaisuutta. Se on yhteistä kieltä, joka rakentuu ajan kanssa. Hiljalleen, arjessa ja myös huomaamatta.Välillä tuntuu, että koira ymmärtää kokonaisia lauseita. Välillä minä opin lukemaan katseen, asennon tai hengityksen muutoksen. Se ei ole taikuutta, vaan suhdetta. Vuorovaikutus ei synny pakosta vaan luottamuksesta.

Minulle tärkein muutos on ollut se, että en enää pyri hallitsemaan koiraa, vaan toimimaan sen kanssa yhteistyössä. Se on pidempi tie kuin pakottaminen, mutta myös paljon kestävämpi.

Kun koira tietää, että sitä kuunnellaan, se kuuntelee takaisin.
Kun se tietää, että asiat tapahtuvat ennakoitavasti, sen ei tarvitse arvailla.
Kun se saa aikaa reagoida, se oppii rauhoittumaan.

Tällaisessa vuorovaikutuksessa ei ole kyse siitä, kuka määrää vaan siitä, että molemmat tietävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Minusta on todella kiehtovaa oppia vuorovaikutusta koiran kanssa. Milo on ilmeikkyydellään opettanut minulle, kuinka koiraa voi lukea. Välillä se naurattaa, kuinka selkeää viestintä voikaan olla. Katse, korvien asento, pieni liike tai pysähtyminen kertoo paljon enemmän kuin mikään yksittäinen ele.

Olen huomannut myös jotain yllättävää: suhtaudun nykyään toisiin koiriin samalla tavalla kuin Miloon, rauhallisemmin, kuunnellen ja havainnoiden. Ja toiset koirat huomaavat sen. Näen sen niiden ilmeistä ja tavasta tulla luokseni. En todellakaan ole mikään mestari tai koirakuiskaaja, sitä en tarkoita. Minusta tuntuu, että koirat kohtaavat minut eri tavalla kuin ennen. Ehkä kyse ei ole tekniikasta, vaan asenteesta ja läsnäolosta. Koirat lukevat kehoa, äänenpainoa ja tilaa herkemmin kuin sanoja, mutta sanatkin voivat saada merkityksen, kun niitä käytetään johdonmukaisesti.

Olen huomannut, että samat sanat, samassa tilanteessa, rauhallisella sävyllä, muodostavat koiralle kartan arkeen. Se ei tarvitse selityksiä, vain toistoa ja rehellisyyttä. Vuorovaikutus ei ole jatkuvaa puhetta, vaan selkeyttä.

Ulkopuolisen silmissä voi näyttää siltä, että neuvottelen koirani kanssa. Ja niin teenkin. En siksi, että koira olisi ihminen vaan siksi, että se on yksilö. Minusta neuvottelu on parempi kuin alistaminen. Kun kerron, mitä tapahtuu ensin ja mitä sitten, koira voi valmistautua. Kun se tietää, ettei sitä yllätetä, se uskaltaa luottaa. Ja kun luottamus on vahvaa, arjen pienetkin haastavat tilanteet muuttuvat yhteistyöksi.

Vuorovaikutus on myös vastuuta. Hyvä vuorovaikutus ei tarkoita, että koira saa päättää kaikesta. Se tarkoittaa, että minä kannan vastuun, mutta en yksinvaltaisesti. Minä kuuntelen, ohjaan ja huomioin koiraa ja minä myös suojaan, kun koira ei siihen itse pysty. Päätökset teen pohjautuen tuohon tapaan olla koiran kanssa vuorovaikutuksessa. Kun huomaan tilanteen olevan liian vaikea koiralleni, pidetään tauko tai vaihdetaan menetelmää. Milo on oppinut siihen, että asiat tehdään yhteistyössä hänen kanssaan. Tämä on mielestäni reilua koiran omistajuutta. Sellaisen omistajan koira ansaitsee.

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ei ole tekniikka, jota voi opetella viikonlopussa. Se on suhde, joka syvenee ajan kanssa ja muuttaa molempia. Mitä paremmin opin kuuntelemaan koiraani, sitä enemmän opin myös itsestäni. Läsnäolosta ja kärsivällisyydestä. Siitä, ettei kaikkea tarvitse hallita, jotta asiat toimivat.

Ja ehkä juuri siksi tämä vuorovaikutus Milon kanssa tuntuu minusta niin merkitykselliseltä.

Milon mielestä neulomishommat saa nyt jäädä, kun on tärkeämpää tekemistä.

Koiran(kin) hyvinvointi on kokonaisuus, joka elää elämän mukana

Milon myötä olen oppinut, että myös koiran hyvinvointi on samankaltainen kokonaisuus kuin ihmisen. Se on vain tehtävä koiran näkökulmasta ja se on haasteellista, kun koira ei opi puhumaan ihmisten kieltä. Se ei voi kertoa sanoin mitä se kulloinkin tarvitsee tai onko sillä kipuja. 

Se ei ole yksi ruokavalinta, yksi koulutusmetodi tai yksi eläinlääkärikäynti. Se on kokonaisuus, joka elää, muuttuu ja muovautuu elämän mukana, aivan kuten meidän ihmistenkin hyvinvointi.

Tätä en ole oppinut mistään kirjoista tai ohjeista, vaan meidän arjesta. Siitä, kun asiat eivät aina menneet niin kuin ajattelin, ja jouduin pysähtymään kuuntelemaan: mitä minun koirani juuri nyt tarvitsee?

Hyvinvointi ei tarkoita täydellisyyttä. Se tarkoittaa reagointia.

Sama koira, eri elämänvaiheet

Sama koira voi tarvita eri asioita eri aikoina. Välillä enemmän liikettä, välillä enemmän lepoa ja rauhaa.
Välillä ruokaa on tarkennettava, välillä stressi näkyy vatsassa, iholla tai käytöksessä. Välillä keho kertoo, välillä mieli.

Olen huomannut, että kun arki muuttuu, koira muuttuu mukana. Paino, ruokahalu, ruoansulatus, vireystila, herkkyydet, joten mikään ei ole pysyvää. Ja juuri siksi hyvinvointia ei voi rakentaa kiveen hakatuilla säännöillä.

Kuunteleminen on tärkein taito

Minulle tärkein oivallus on ollut tämä: koiran hyvinvointi alkaa havainnoimisesta.

Siitä, että katson koiraa sellaisena kuin se on, enkä sellaisena kuin mitä sen ”pitäisi olla”.
Miten se syö? Nukkuuko se rauhassa? Onko levottomuutta, herkkyyttä, vatsan oireita tai käytöksen muutoksia? Venytteleekö se samalla vai eri tavalla kuin aiemmin?

Usein pienet signaalit kertovat eniten. Ja jos ne sivuuttaa, ne harvoin katoavat itsestään. Liikaa ei myöskään kannata havainnoida koiraa, ettei ala kuvittelemaan jotain mitä ei ole.

Kehon ja mielen yhteys

Koirankaan hyvinvointi ei ole vain fyysistä.
Se on myös hermoston tasapainoa, turvallisuuden tunnetta ja ennakoitavaa arkea.

Stressin lisääntyessä, keho reagoi. Kun arki rauhoittuu, myös oireet usein helpottavat. Kaikki liittyy kaikkeen: liikunta, lepo, ravinto, vuorovaikutus, ympäristö.

Hyvinvointi ei siis ole vain se, mitä koira syö. Se on myös sitä, millaisessa rytmissä ja tunnelmassa se elää.

Muuttaminen ei ole epäonnistumista

Olen joutunut muuttamaan suuntaa monta kertaa. Ruokinnassa. Rutiineissa. Harjoituksissa. Joudun varmaan tekemään niin vielä monta kertaa, mutta en näe sitä enää epäonnistumisena, vaan vastuullisuutena ja välittämisenä.

Hyvinvoinnin ylläpitäminen vaatii rohkeutta myöntää, jos jokin ei toimi ja halua kokeilla toista tapaa. Myöskin omat odotukset voivat olla jotain sellaista, mikä ei ehkä ihan toteudukaan. Itselle vähän niin kävi, kun olin ajatellut lenkkeileväni paljon tyttöjen tanssituntien aikana. Niitä tunteja ei koronan vuoksi pidetty, mutta en olisikaan reaktiivisen koiran kanssa voinut niissä ympyröissä lenkkeillä. Luovuin omista odotuksista ja sain tilalle jotain parempaa. Uudenlaista vuorovaikutusta ja ymmärrystä omaan koiraani ja metsälenkit, joilla meillä kummallakin sekä minulla että koirallani on mukana kaveri.

Ja me opimme yhdessä

Koira opettaa pysähtymään, havainnoimaan ja olemaan läsnä. Se opettaa, että hyvinvointi ei ole päämäärä, vaan meidän yhteinen matka. 

Ja ehkä tärkeintä: hyvinvoiva koira ei ole täydellinen koira. Se on koira, jota kuunnellaan ja sille vastataan.

Tammikuun toive

On kylmä pakkasilta ja kävelen Milon kanssa joen rantaan. Milo juoksee jonnekin haistelemaan eläinten jälkiä ja lumi narskuu kenkieni alla. Me molemmat nautimme lumesta. Kuu valaisee tuttua reittiämme, jonka pimeässäkin osaisimme. 

Tuo reitti aina jotenkin rauhoittaa ja sen se tekee nytkin. Mieleni on levollinen, kun katson kuuta ja kävelen eteenpäin peltoaukealle. 

Näen pellolla viilettävän vihreän valon, se on Milo. Vaikka kuu valaisee, on silti pimeää ja Milon erottaminen on helpompaa sen valjaissa olevan huomiovalon avulla. 

Jatkamme reittiä eteenpäin ja joen varresta on noustava mäki ylös peltojen välissä kulkevalle polulle. Joskus pellolla voi nähdä kauriita ja silloin Milo paimentaa ne pois. Tänään on hiljaista ja rauhallista.

Kuljen peltojen välistä polkua ja pääsen pellon yli menevälle polulle. Siitä jatkan metsän reunaan ja kohti kotia. Reitti on juuri riittävän pituinen, jossa mieli ehtii hengähtää. Katsoa ja kuunnella luontoa.

Saavumme kotipihalle. Milo kiertää vielä jonkin oman reitin, mutta on kuitenkin samaan aikaan ovella. Menemme sisälle ja kuoriudun päällysvaatteista. Riisun Milon valjaat ja annan luun. 

Lisään takkaan puita ja asetun teekupin kanssa sohvalle. Hetken päästä Milo asettuu jonnekin lähelleni makaamaan. Juuri tällaisista illoista tammikuu saa rakentua – askelista, hiljaisuudesta ja yhdessäolosta.

Milon tapa katsella maailmaa

Tämä juttu on julkaistu myös Islanninkoirien -yhdistyksen omassa lehdessä Hundurissa, mutta halusin jakaa sen tänne blogiini, koska tämä Milon hauska tapa saa hymyn huulilleni joka kerta. 

Milolla on hauska tapa istua portailla niin, että takapuoli on ylemmällä ja etujalat alemmalla askelmalla. Siinä on hyvä tähystää omalle pihalle. Kesäisin istun usein sen viereen teekupin kanssa. Milo tarkkailee ympäristöä, ohitse lentävää lintua ja minä nautin hetkestä. Hetkeä, jossa on vain aurinko, hiljaisuus, minä ja minun hassusti istuva koirani. 

Kun kaikki onkin levotonta

Arki ei aina ole hiljaista ja seesteistä, sillä on iltoja, jolloin Milo on levoton. Ramppaa ovella, haukkuu pihan pimeyteen ja tulee takaisin sisään vain tajutakseen, että ehkä sittenkin halusi ulos.

Siispä ovi käy, tassut rapisevat, ja minä yritän tulkita, mitä hän tällä kertaa haluaa. Kuuleeko Milo jotain, mitä minä en? Vai onko tämä vain osa koiran omaa iltarutiinia kuin tarkistaakseen, että maailma on yhä paikoillaan? Ihan niinkuin se muuttuisi jotenkin hetkenä minä hyvänsä ja onhan sitä sitten tarkisteltava koko ajan.

Kun yritän rentoutua, niin huomaan, että vaikka vähän ärsyttääkin, on tässä jotain tuttua ja jopa lohdullista. Tiedän, että kun tämä ramppaaminen loppuu ja Milo lopulta käy nukkumaan, rauhoitutaan jälleen.

Silloin muistan, että tämäkin on osa arkea, se vähän levoton, elävä ja äänekäs puoli. Ja ilman sitä, ehkä hiljaisuus ei tuntuisi yhtä hyvältä.

Hmm, olisinko täällä vai tulisinko sinne sisälle?

Matildan muistolle 💖

❣️MATILDA❣️

Julkaisen nyt kuvan, joka on meille täynnä iloa ja muistoja. Kuva, jonka äärelle pysähdyimme usein nauramaan vatsat kippurassa. Matilda näyttää kuin toista korvaa ei olisikaan, ja se sai meidät tytöt nauramaan yhä uudelleen.

Kuvamuisto Matildasta - myös e-kirjassani mainittu hetki. 

Matilda oli meillä 13 ja puoli vuotta, pennusta vanhuuteen asti. Rotuna cockerspaniel ja cavalier -sekoitus ja koira, joka hurmasi kaikki. Koira, jota meillä on edelleen ikävä. Muistoja ja kuvia on valtavan paljon ja niihin hetkiin voi aina palata. Matilda on ensimmäinen koira, jonka tassunjälki on vahvasti aina sydämessäni. 

💖

Kun samoja reittejä kuljen nyt Milon kanssa, joskus tuntuu kuin Matilda juoksisi mukana. Ja tavallaan tietysti kulkeekin, sydämessäni ja muistoissani. Matilda oli onnellinen meillä, kulkiessaan noita reittejä niin kuin Milo nyt. Kaipuun ja ikävän lisänä on kiitollisuus siitä, että sain juuri tuon kiharakarvakorvan kanssa elää noin monta vuotta. Kiitollinen olen myös siitä, että Milo on elämässäni juuri nyt.

💖

Ja Matilda toi meille sen, mikä oli tarkoitettukin – ja enemmänkin. Matilda paransi pelkoja, toi rakkautta ja oli läsnä, kun sitä tarvitsimme. Matilda oli seurana, kun tytöt tulivat koulusta, ja tyttöjen sairastaessa lohdun tuojana, huolien hetkellä sylissä kuunnellen murheitamme. Se, mitä Matildalta saimme, ei voi viedä meiltä pois, vaikka aika niin tekikin. Oma kiharakorvamme kulkee häntää heiluttaen yhä mukanamme – muistoissa, sydämessämme ja kaikessa, mitä elämä meille antaa.

💖 

Pieniä onnenhetkiä arjessa - läsnäolon juhlaa!

Tänä kesänä en tavoittele suuria. Tavoittelen hetkiä. Niitä, kun koira katsoo minua silmiin niityllä, tai kun tee maistuu erityisen hyvältä riippumatossa auringonpaisteessa.

On helpottavaa huomata, että onni ei aina tarvitse suunnitelmaa. Se voi löytyä siitä, kun sade rummuttaa kattoon tai kun maljakossa on kolme omaa kukkaa.

Päivät soljuvat, eikä ole kiire. Ehkä tämä onkin se paras kesän muoto, läsnäoloa ja tekemisistä nauttimista.

Hiljaisia hetkiä - pieniä oivalluksia

Pieniin asioihin keskittyminen tuo elämään yllättävän paljon hyvää. Niinkuin sanotaan pienistä puroista syntyy suuri joki. Olenkin lempeydellä tarkastellut omia hyvinvointiini liittyviä juttuja ja niistä on syntynyt merkityksellisiä oivalluksia. Ja juuri tuo läsnä olemisen huomioiminen arjessa on pieni, mutta iso asia. Kuinka koiran läsnäolo tai luonnossa jonkin hienon kasvin huomaaminen voi tuoda sellaista palautumista, joka kantaa.

Toivon sinulle juuri sinun näköistä juhannusta. Olipa se rauhallinen hetki omassa pihassa, kävelylenkki luonnossa tai yhdessäoloa läheisten kanssa.

Juhannus saa pysähtymään. Toivon sinulle lempeitä hetkiä luonnon ja rauhan äärellä.

🌿 Lempeää juhannusta kaikille lukijoilleni! 🌿