Tervetuloa blogiini

Huom! Jos alla näkyy vain vanhoja tekstejä, klikkaa niiden alapuolelta etusivu-nappia, niin saat uusimmat julkaisut näkyviin.

torstai 3. syyskuuta 2026

Koiranomistajan iloja - ohrapeltosyndrooma

Kun koira tuo pellon kotiin

Se oli aivan tavallinen elokuinen ilta, kun käytiin nukkumaan. Milo kävi lattialle ja alkoi huolellisesti nuolemaan tassujaan, ihan liian huolellisesti. Tarkistin, että tassun anturoissa ei ole mitään. Yritimme nukkua, mutta ei siitä mitään tullut, kun nuoleminen ei loppunut. Päästin Milon ulos ja siellä ei mikään vaivannut. Toistettiin pari kertaa, sillä epäilimme vatsakipua. 

Lopulta otin jo puhelimen soittaakseni eläinlääkäriin ainakin neuvoa saadakseni. Ennen sitä tutkin vatsaa, onko minkä tuntuinen ja aristaako Milo sitä. Sitten tajusin, että turkki on täynnä vihneitä, viljan palasia. Pieniä teräviä tikkuja, jotka saattoivat nyppiessä vielä hajota moneen osaan. Kaulan, vatsan ja jalkojen alueella. Milo oli päivällä juossut ohrapellossa. Ei siis ihme, että nukkuminen ei onnistunut, kun kainaloita myöten pisteli.

Siinäpä sitten puolen yön aikaan mieheni kanssa harjattiin Miloa ja mietittiin mitkä toimenpiteet auttaisi parhaiten. Välillä oli saksiakin käytettävä ja lopulta trimmeriä. Pesin ja kuivasin vielä Milon ja yritettiin nukkumista uudelleen. Toimenpiteet auttoivat ja Milo nukahti. Se oli iso helpotuksen tunne ja hiljaisuus, johon mekin nukahdimme.

Aamulla huomasimme, että lattia on täynnä vihnettä. Niitä tarttui meidänkin jalkapohjiimme, lattian moppasimme ensihätään. Aamulenkille oli tarkoitus lähteä. mieheni otti Milon valjaat ja totesi niiden olevan täynnä vihnettä mahan kohdalta. No varavaljaat päälle ja menoksi. 

Palasimme lenkiltä ja totesimme imuroinnin olevan tarpeellista. Vihnettä edelleen lattialla siellä täällä. Myöskin takaoven kynnysmatolta löytyi lisää. Voin sanoa, että joulukuusen neulaset eivät ole mitään tämän rinnalla.


Tapahtumien kulku: Milo nuoli jalkojaan, ei saanut nukuttua → epäiltiin vatsakipua → tutkittiin koiraa keskellä yötä → löytyi "ohrapelto" koiran mahasta → tunti harjausta, trimmausta ja pesua → koira nukahti → aamulla selvisi, että vihnettä oli levinnyt valjaisiin, mattoon ja ilmeisesti koko talouteen. 

Diagnoosi: Akuutti ohrapeltosyndrooma
Oireina hallitsematon nuoleminen, unettomuus, omistajien valvominen sekä massiivinen viljajätteen levitys kotiympäristöön.
Ensihoito: harja, sakset, pesu ja kuivaus.
Ennuste: hyvä. (Kaikesta huolesta ja epätoivosta huolimatta)
Uusiutumisriski: erittäin korkea, jos potilas päästetään samaan peltoon.

Nyt tiedämme ainakin yhden asian. Jos Milo joskus taas viettää iltaa nuollen jalkojaan eikä saa unta, tarkistamme ensimmäiseksi, missä pellossa herra on juossut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida Google-tililläsi. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

✨ E-kirjani sai uuden ilmeen ja pienen hinnan päivityksen Joskus asiat kaipaavat pientä uudistumista, niin myös tämä e-kirja. Olen päivitt...