Mitä koirani opetti minulle vuorovaikutuksesta?

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus on Milon omistamisen myötä antanut minulle enemmän ymmärrystä miten se voi toimia. Siksi haluan kirjoittaa siitä.

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ei ole käskyjä, temppuja tai tottelevaisuutta. Se on yhteistä kieltä, joka rakentuu ajan kanssa. Hiljalleen, arjessa ja myös huomaamatta.Välillä tuntuu, että koira ymmärtää kokonaisia lauseita. Välillä minä opin lukemaan katseen, asennon tai hengityksen muutoksen. Se ei ole taikuutta, vaan suhdetta. Vuorovaikutus ei synny pakosta vaan luottamuksesta.

Minulle tärkein muutos on ollut se, että en enää pyri hallitsemaan koiraa, vaan toimimaan sen kanssa yhteistyössä. Se on pidempi tie kuin pakottaminen, mutta myös paljon kestävämpi.

Kun koira tietää, että sitä kuunnellaan, se kuuntelee takaisin.
Kun se tietää, että asiat tapahtuvat ennakoitavasti, sen ei tarvitse arvailla.
Kun se saa aikaa reagoida, se oppii rauhoittumaan.

Tällaisessa vuorovaikutuksessa ei ole kyse siitä, kuka määrää vaan siitä, että molemmat tietävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Minusta on todella kiehtovaa oppia vuorovaikutusta koiran kanssa. Milo on ilmeikkyydellään opettanut minulle, kuinka koiraa voi lukea. Välillä se naurattaa, kuinka selkeää viestintä voikaan olla. Katse, korvien asento, pieni liike tai pysähtyminen kertoo paljon enemmän kuin mikään yksittäinen ele.

Olen huomannut myös jotain yllättävää: suhtaudun nykyään toisiin koiriin samalla tavalla kuin Miloon, rauhallisemmin, kuunnellen ja havainnoiden. Ja toiset koirat huomaavat sen. Näen sen niiden ilmeistä ja tavasta tulla luokseni. En todellakaan ole mikään mestari tai koirakuiskaaja, sitä en tarkoita. Minusta tuntuu, että koirat kohtaavat minut eri tavalla kuin ennen. Ehkä kyse ei ole tekniikasta, vaan asenteesta ja läsnäolosta. Koirat lukevat kehoa, äänenpainoa ja tilaa herkemmin kuin sanoja, mutta sanatkin voivat saada merkityksen, kun niitä käytetään johdonmukaisesti.

Olen huomannut, että samat sanat, samassa tilanteessa, rauhallisella sävyllä, muodostavat koiralle kartan arkeen. Se ei tarvitse selityksiä, vain toistoa ja rehellisyyttä. Vuorovaikutus ei ole jatkuvaa puhetta, vaan selkeyttä.

Ulkopuolisen silmissä voi näyttää siltä, että neuvottelen koirani kanssa. Ja niin teenkin. En siksi, että koira olisi ihminen vaan siksi, että se on yksilö. Minusta neuvottelu on parempi kuin alistaminen. Kun kerron, mitä tapahtuu ensin ja mitä sitten, koira voi valmistautua. Kun se tietää, ettei sitä yllätetä, se uskaltaa luottaa. Ja kun luottamus on vahvaa, arjen pienetkin haastavat tilanteet muuttuvat yhteistyöksi.

Vuorovaikutus on myös vastuuta. Hyvä vuorovaikutus ei tarkoita, että koira saa päättää kaikesta. Se tarkoittaa, että minä kannan vastuun, mutta en yksinvaltaisesti. Minä kuuntelen, ohjaan ja huomioin koiraa ja minä myös suojaan, kun koira ei siihen itse pysty. Päätökset teen pohjautuen tuohon tapaan olla koiran kanssa vuorovaikutuksessa. Kun huomaan tilanteen olevan liian vaikea koiralleni, pidetään tauko tai vaihdetaan menetelmää. Milo on oppinut siihen, että asiat tehdään yhteistyössä hänen kanssaan. Tämä on mielestäni reilua koiran omistajuutta. Sellaisen omistajan koira ansaitsee.

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ei ole tekniikka, jota voi opetella viikonlopussa. Se on suhde, joka syvenee ajan kanssa ja muuttaa molempia. Mitä paremmin opin kuuntelemaan koiraani, sitä enemmän opin myös itsestäni. Läsnäolosta ja kärsivällisyydestä. Siitä, ettei kaikkea tarvitse hallita, jotta asiat toimivat.

Ja ehkä juuri siksi tämä vuorovaikutus Milon kanssa tuntuu minusta niin merkitykselliseltä.

Milon mielestä neulomishommat saa nyt jäädä, kun on tärkeämpää tekemistä.