Arki ei aina ole hiljaista ja seesteistä, sillä on iltoja, jolloin Milo on levoton. Ramppaa ovella, haukkuu pihan pimeyteen ja tulee takaisin sisään vain tajutakseen, että ehkä sittenkin halusi ulos.
Siispä ovi käy, tassut rapisevat, ja minä yritän tulkita, mitä hän tällä kertaa haluaa. Kuuleeko Milo jotain, mitä minä en? Vai onko tämä vain osa koiran omaa iltarutiinia kuin tarkistaakseen, että maailma on yhä paikoillaan? Ihan niinkuin se muuttuisi jotenkin hetkenä minä hyvänsä ja onhan sitä sitten tarkisteltava koko ajan.
Kun yritän rentoutua, niin huomaan, että vaikka vähän ärsyttääkin, on tässä jotain tuttua ja jopa lohdullista. Tiedän, että kun tämä ramppaaminen loppuu ja Milo lopulta käy nukkumaan, rauhoitutaan jälleen.
Silloin muistan, että tämäkin on osa arkea, se vähän levoton, elävä ja äänekäs puoli. Ja ilman sitä, ehkä hiljaisuus ei tuntuisi yhtä hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida Google-tililläsi. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.