Syyskuun sadut

Syyskuussa on ollut...

yksi asia, joka yllätti: 

Millainen sisällöntuottaja Milo onkaan tässä blogissa! Ohrapeltosyndrooma sai teidät ruutujen ääressä niin sankoin joukoin liikkeelle, että huomasin miettiväni, pitäisikö blogin virallinen päätoimittaja vaihtaa nelijalkaiseen.

yksi asia, joka nauratti:

Lauantaiaamuna nousin ja huomasin Milon loikoilevan sohvalla selällään tassut kohti kattoa. Se näytti niin söpöltä, että päätin heti ottaa kuvan. Huoneessa oli kuitenkin hämärää ja jouduin säätämään kameran asetuksia hiukan. Lopullisessa kuvassa Milo kyllä loikoilee, mutta asennon rentouden sijaan ilme on lähinnä täydellinen irvistys. Ihme se olisi ollutkin, jos kuvaus olisi onnistunut kerralla. Eipä siinä voinut kuin taas nauraa. Ihan täydellinen somemateriaali vs. todellisuus! (Katso kuva postauksen lopusta.)

yksi asia, joka muuttui:

Syyskuun aikana luonto vaihtoi vaatteensa ja syksy hiipi vaivihkaa sisään. Kesämekot siirrettiin kaapin perälle ja tilalle tulivat pehmeät neuleet, villasukat ja kynttilät. Myös kalenteri muuttui: pitkään jatkunut arki opintojen parissa jäi taakse, kun viimeinenkin tehtävä valmistui. Tästä kerron lisää myöhemmin, kun virallinen valmistuspäivä on käsillä.

yksi asia, joka pysäytti:

Eräs hämärtyvä syyskuu-ilta, kun pysähdyin vain katsomaan ikkunasta ulos. Syksyn tuoksu ilmassa ja hiljaisuus saivat vetämään syvään henkeä. Joskus on vain pysähdyttävä huomaamaan, miten pitkälle on tultu, ennen kuin ryntää taas kohti seuraavaa tavoitetta.

ja monta ihan tavallista päivää niiden välissä. 

Niitä kauniita, hieman rutiininomaisia arkihetkiä, joista loppujen lopuksi ne parhaat muistot ja elämän omat pienet sadut syntyvät.

Tämän kuun sadut taisivatkin löytyä suoraan metsänpohjalta. Syyskuun tavallisten päivien piristyksenä toimi nimittäin bongaamani kärpässienikokoelma. Kärpässienet ovat kyllä luonnon omia pienoissatuja. Täydellisen pilkullisia ja satukirjamaisia, että niiden kohdalla oli pakko pysähtyä kamera kädessä. Ne muistuttivat siitä, että joskus ne kauneimmat asiat odottavat aivan lenkkipolun varrella, kunhan vain malttaa katsoa vähän tarkemmin.

Tähän loppuun vielä kuva Milon täydellisestä aamuirvistyksestä, kun kamera räpsäyttää kuvan:

Koiranomistajan iloja - ohrapeltosyndrooma

Kun koira tuo pellon kotiin

Se oli aivan tavallinen elokuinen ilta, kun käytiin nukkumaan. Milo kävi lattialle ja alkoi huolellisesti nuolemaan tassujaan, ihan liian huolellisesti. Tarkistin, että tassun anturoissa ei ole mitään. Yritimme nukkua, mutta ei siitä mitään tullut, kun nuoleminen ei loppunut. Päästin Milon ulos ja siellä ei mikään vaivannut. Toistettiin pari kertaa, sillä epäilimme vatsakipua. 

Lopulta otin jo puhelimen soittaakseni eläinlääkäriin ainakin neuvoa saadakseni. Ennen sitä tutkin vatsaa, onko minkä tuntuinen ja aristaako Milo sitä. Sitten tajusin, että turkki on täynnä vihneitä, viljan palasia. Pieniä teräviä tikkuja, jotka saattoivat nyppiessä vielä hajota moneen osaan. Kaulan, vatsan ja jalkojen alueella. Milo oli päivällä juossut ohrapellossa. Ei siis ihme, että nukkuminen ei onnistunut, kun kainaloita myöten pisteli.

Siinäpä sitten puolen yön aikaan mieheni kanssa harjattiin Miloa ja mietittiin mitkä toimenpiteet auttaisi parhaiten. Välillä oli saksiakin käytettävä ja lopulta trimmeriä. Pesin ja kuivasin vielä Milon ja yritettiin nukkumista uudelleen. Toimenpiteet auttoivat ja Milo nukahti. Se oli iso helpotuksen tunne ja hiljaisuus, johon mekin nukahdimme.

Aamulla huomasimme, että lattia on täynnä vihnettä. Niitä tarttui meidänkin jalkapohjiimme, lattian moppasimme ensihätään. Aamulenkille oli tarkoitus lähteä. mieheni otti Milon valjaat ja totesi niiden olevan täynnä vihnettä mahan kohdalta. No varavaljaat päälle ja menoksi. 

Palasimme lenkiltä ja totesimme imuroinnin olevan tarpeellista. Vihnettä edelleen lattialla siellä täällä. Myöskin takaoven kynnysmatolta löytyi lisää. Voin sanoa, että joulukuusen neulaset eivät ole mitään tämän rinnalla.

Tapahtumien kulku: Milo nuoli jalkojaan, ei saanut nukuttua → epäiltiin vatsakipua → tutkittiin koiraa keskellä yötä → löytyi "ohrapelto" koiran mahasta → tunti harjausta, trimmausta ja pesua → koira nukahti → aamulla selvisi, että vihnettä oli levinnyt valjaisiin, mattoon ja ilmeisesti koko talouteen. 

Diagnoosi: Akuutti ohrapeltosyndrooma
Oireina hallitsematon nuoleminen, unettomuus, omistajien valvominen sekä massiivinen viljajätteen levitys kotiympäristöön.
Ensihoito: harja, sakset, pesu ja kuivaus.
Ennuste: hyvä. (Kaikesta huolesta ja epätoivosta huolimatta)
Uusiutumisriski: erittäin korkea, jos potilas päästetään samaan peltoon.

Nyt tiedämme ainakin yhden asian. Jos Milo joskus taas viettää iltaa nuollen jalkojaan eikä saa unta, tarkistamme ensimmäiseksi, missä pellossa herra on juossut.

Elokuun ehtoot

Olemme totutelleet uuteen arkeemme ja omasta puolestani voin sanoa, että olen valmistanut itseni hyvin tähän muutokseen. On tottakai tuntunut oudolta hiljaiset hetket, jotka ei ennen olleet. Milo on hieman odotellut iltaisin yhtä lauman jäsentä kotiin saapuvaksi. Yhtenä päivänä tein Milon kanssa tutustumiskäynnin tämän lauman jäsenen uuteen kotiin. Minusta se on auttanut Miloa ymmärtämään, että kaikki on hyvin.

Olemme lomailleet enimmäkseen nyt elokuussa. Tämän vuoden elokuu on tuntunut jo aika syksyiseltä ja säiden takia lomasuunnitelmiakin täytyi muuttaa. Kiva reissu saatiin kuitenkin tehtyä, kun teimme kolmen kylpylän kierroksen. Hienoja maisemia ja erilaisia kylpyläkokemuksia. Yksi kylpylöistä oli meidän mielestä sellainen, johon voisi uudestaankin mennä.

Olemme viettäneet aikaa myös kotona. On saanut herätä rauhassa ilman kellon soimista ja kiireetön aamupala ja monena päivänä on koko päivä saattanut olla varsin rauhallista. Milo puolestaan piti huolen siitä, ettei elokuusta puuttunut vauhtia eikä yllättäviä tilanteita. Yksi niistä ansaitsee vielä ihan oman tarinansa.

Tänä kesänä blogissa on ollut ihanan vilkasta. Se on ollut minulle suuri ja iloinen yllätys. Kiitos, kun olette käyneet täällä lukemassa, kurkistamassa meidän arkeemme ja jakamassa näitä pieniä Onnenpisaroita kanssani.

Milon reissumuistoja

Savon reissu, heinäkuu 2021

Milon kanssa matkustamista kokeiltiin, kun lähdettiin käymään Savossa. Olin varannut hotellin, jossa koiran kanssa sai yöpyä.

Automatka oli hieman haasteellinen, sillä nuori Milo ei oikein rentoutunut autossa. Ei, vaikka väsytti kuinka paljon.

Hotellin läheisyydessä oli ranta, jota kävimme tutkimassa. Muistaakseni hotelliyö meni kuitenkin melko hyvin, vaikka alkuun rauhoittuminen uuteen huoneeseen ja nukkumapaikkaan oli Milolle outoa.

Nykyään automatkat sujuvat jo vähän helpommin, mutta emme silti usein tee pitkiä matkoja.

Poronpolku, syyskuu 2025

,

Poronpolku -tapahtuma oli seikkailu niin Milolle kuin meillekin. Osallistuimme ensimmäistä kertaa tapahtumaan Milon kanssa.

Parkkipaikalta kuljettiin bussilla lähtöpaikalle, josta lähdimme kiertämään 21 kilometrin lenkkiä. Matkan varrella Milo pääsi kahlailemaan ja muutenkin selvästi nautti lenkistä.

Jännittävintä oli kulkea lyhyt matka lossilla. Myös jonotus lossille oli pitkä, ja paikalla oli muitakin koiria, mikä toi omat haasteensa.

Kaikesta huolimatta kaikki sujui hyvin, ja reissu jäi todella mieleen. Muistoksi saatiin rannekkeet ja diplomit. Milo sai sellaiset myös.