Äitiydestä ja kasvusta 💝

Äitiyteen liitetään usein paljon odotuksia. Niitä tulee ulkopuolelta ja asetamme niitä myös itse itsellemme. Emmekä välttämättä tule edes miettineeksi onko niissä oikeastaan järkeä, loppujen lopuksi. Arki rakentuu pienistä hetkistä, jotka eivät näy kuvissa, juhlapäivissä tai somessa. Äitiys ja arki ovat kuitenkin kaikkea, koko tunteiden kirjo ja jokainen kokee sen omalla tavallaan.

Ehkä olen joskus maininnut, että jääkaapin ovessa on lehdestä leikattu teksti, jossa lukee "arki on ihmisen parasta aikaa". Juhlalle ja kaikille hyville tunteille ja asioille on paikkansa, mutta elämässä on muutakin.

Olen myös joskus jossain postannut tämän ajatuksen: "Äitiys on sitä, että avaa sylinsä sydäntä myöten ja pitää lasta lainassa niin kauan kuin että onkin Suurinta rakkautta palauttaa hänet takaisin elämälle." (Kesken- Elina Saminen). Tämän ajatuksen mielessä pitäen, on ehkä ollut helpompi ymmärtää aikaa, kun lapset muuttavat pois kotoa. Sillä sekin kuuluu elämään ja niin kuuluu olla. Alkaa uusi vaihe elämässä. Sillä kun lapset kasvaa, myös minä ja minun äitiyteni kasvaa. 

Lapseni ovat aikuisuuden alkutaipaleella. Kun katson taaksepäin aikaa, näen kasvun kaaren. Tämä hetki tuntuu hyvältä ja merkitykselliseltä. Ei siksi, että tuntuisi kaiken olevan valmista vaan siksi, että kaikki on saanut kasvaa omalla tavallaan. Niinpä minun äitienpäiväni sisältää rakkauden lisäksi, kiitollisuutta.

Kun pysähdyn katsomaan ympäröivää luontoa, näen siellä samanlaista kasvua ja lempeyttä.
Kuusenalkuja nousee valkovuokkojen keskeltä, omassa tahdissaan ja omalla paikallaan. Ne eivät kilpaile keskenään, eivätkä yritä olla mitään muuta kuin mitä ovat. Ehkä siinä on jotain samaa kuin äitiydessäkin. Kasvua, joka tapahtuu hiljalleen, ilman kiirettä tai valmiita muotteja.

Huhtikuun hetket

Huhtikuu toi mukanaan kevään ensimmäisiä merkkejä ja pieniä hetkiä, jotka jäävät vahvasti mieleeni.

Joutsenten paluu: Olin Milon kanssa lenkillä, kun taivaalla lensi kaksi joutsenta. Huudahdin niille tervetulotoivotuksen. Hetkeä myöhemmin ne kaarsivat kauniisti meidän ylitsemme ja ääntelivät takaisin. Tuli sellainen tunne, että ikään kuin ne olisivat vastanneet meille takaisin.

Milo pohjavillapesussa: Milo käy pari kertaa vuodessa trimmaamossa pohjavillapesussa ja siistittävänä. Joka kerta Milo näyttää ihan kuin nuortuneelta. On myös ihanaa, miten hienosti Milo jää trimmaajalle. Voin itse käydä rauhassa asioilla sillä aikaa. Minusta nämä hetket ovat sille myös tärkeää oppimista: vieraan ihmisen käsittelyä ja luottamista. Kotona peseminen ja harjaaminen eivät nimittäin ole Milon lempipuuhia.

Kurki pellolla: Olin yhtenä päivänä etäkoulussa, kun Milo katseli etupihalle ikkunasta tavallista tarkemmin ja murahti hiljaa. Päästin sen aidatulle takapihalle ja jäin itse katsomaan, mitä läheisellä pellolla oikein on. Hetken näytti kuin siellä olisi ollut ihminen, mutta hahmo olikin oudon pitkäkaulainen. Kurkihan se oli. On aina yhtä kiinnostavaa nähdä, mitä Milo huomaa ennen minua.

Koira ymmärtää puhetta: Arjessa huomaa usein, miten tarkasti Milo kuuntelee puhetta. Saatan jutella ihan normaalisti, mutta jos lauseessa vilahtaa sana “tulee” tai “tuli”, Milo säntää heti ikkunalle katsomaan.Vaikka kyse olisi vain lauseesta “tästähän tuli hyvä”, Milo on jo valmiina tarkistamaan tilanteen. Sanat todella merkitsevät.

Milo saa luun: Ja sitten ne pienet arkiset hetket, jotka vain naurattavat. Kun Milo saa luun, se ei käy siihen heti käsiksi. Ensin se haistelee sitä hetken, melkein kuin tutkisi sitä. Jotenkin siitä tulee mieleen pieni sikarihetki: rauhallinen ja harkittu aloitus ennen kuin varsinainen pureskelu alkaa.

Tällaisia pieniä mieleenpainuvia havaintoja, merkityksellisiä yhteisiä kokemuksia ja tavallista arkea kirjasin ylös huhtikuussa.

E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

✨ E-kirjani sai uuden ilmeen ja pienen hinnan päivityksen

Joskus asiat kaipaavat pientä uudistumista, niin myös tämä e-kirja.

Olen päivittänyt kirjaani ja suurin näkyvä muutos on uusi kansi, joka kuvaa nyt paremmin sitä, mistä kirjassa on kyse. Halusin tehdä ilmeestä selkeämmän ja enemmän omaa ajatteluani vastaavan. Samalla kävin läpi myös kirjan sisältöä ja tein siihen pieniä tarkennuksia. Vaikka perusajatus pysyy ennallaan, kokonaisuus on nyt entistä viimeistellympi. Noin vuosi sitten Canvaa olin käyttänyt hyvin vähän, nyt kokemusta siitä on enemmän.

Ja koska haluan madaltaa kynnystä tutustua kirjaan, päätin myös laskea sen hintaa hieman. Jos olet aiemmin harkinnut kirjan hankkimista, nyt voi olla hyvä hetki palata ajatukseen.

Kenelle kirja on?

Kirja sopii sinulle, jos:

• pohdit koiran reaktiivisuutta, koulutusta tai vuorovaikutusta,
• haluat ymmärtää aihetta syvemmin, et vain pintatasolla,
• arvostat käytännön läheistä, mutta ajatuksia herättävää näkökulmaa.

Oletko jo lukenut kirjan?

Olisi ihana kuulla, mitä ajatuksia se sinussa herätti.
Ja jos et vielä ole niin nyt se on entistä helpompi ottaa haltuun. Se onnistuu täältä.

Maksaminen on turvallista ja onnistuu kortilla Stripe-maksupalvelun kautta.

Mitä koirani opetti minulle vuorovaikutuksesta?

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus on Milon omistamisen myötä antanut minulle enemmän ymmärrystä miten se voi toimia. Siksi haluan kirjoittaa siitä.

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ei ole käskyjä, temppuja tai tottelevaisuutta. Se on yhteistä kieltä, joka rakentuu ajan kanssa. Hiljalleen, arjessa ja myös huomaamatta.Välillä tuntuu, että koira ymmärtää kokonaisia lauseita. Välillä minä opin lukemaan katseen, asennon tai hengityksen muutoksen. Se ei ole taikuutta, vaan suhdetta. Vuorovaikutus ei synny pakosta vaan luottamuksesta.

Minulle tärkein muutos on ollut se, että en enää pyri hallitsemaan koiraa, vaan toimimaan sen kanssa yhteistyössä. Se on pidempi tie kuin pakottaminen, mutta myös paljon kestävämpi.

Kun koira tietää, että sitä kuunnellaan, se kuuntelee takaisin.
Kun se tietää, että asiat tapahtuvat ennakoitavasti, sen ei tarvitse arvailla.
Kun se saa aikaa reagoida, se oppii rauhoittumaan.

Tällaisessa vuorovaikutuksessa ei ole kyse siitä, kuka määrää vaan siitä, että molemmat tietävät mitä tapahtuu seuraavaksi.

Minusta on todella kiehtovaa oppia vuorovaikutusta koiran kanssa. Milo on ilmeikkyydellään opettanut minulle, kuinka koiraa voi lukea. Välillä se naurattaa, kuinka selkeää viestintä voikaan olla. Katse, korvien asento, pieni liike tai pysähtyminen kertoo paljon enemmän kuin mikään yksittäinen ele.

Olen huomannut myös jotain yllättävää: suhtaudun nykyään toisiin koiriin samalla tavalla kuin Miloon, rauhallisemmin, kuunnellen ja havainnoiden. Ja toiset koirat huomaavat sen. Näen sen niiden ilmeistä ja tavasta tulla luokseni. En todellakaan ole mikään mestari tai koirakuiskaaja, sitä en tarkoita. Minusta tuntuu, että koirat kohtaavat minut eri tavalla kuin ennen. Ehkä kyse ei ole tekniikasta, vaan asenteesta ja läsnäolosta. Koirat lukevat kehoa, äänenpainoa ja tilaa herkemmin kuin sanoja, mutta sanatkin voivat saada merkityksen, kun niitä käytetään johdonmukaisesti.

Olen huomannut, että samat sanat, samassa tilanteessa, rauhallisella sävyllä, muodostavat koiralle kartan arkeen. Se ei tarvitse selityksiä, vain toistoa ja rehellisyyttä. Vuorovaikutus ei ole jatkuvaa puhetta, vaan selkeyttä.

Ulkopuolisen silmissä voi näyttää siltä, että neuvottelen koirani kanssa. Ja niin teenkin. En siksi, että koira olisi ihminen vaan siksi, että se on yksilö. Minusta neuvottelu on parempi kuin alistaminen. Kun kerron, mitä tapahtuu ensin ja mitä sitten, koira voi valmistautua. Kun se tietää, ettei sitä yllätetä, se uskaltaa luottaa. Ja kun luottamus on vahvaa, arjen pienetkin haastavat tilanteet muuttuvat yhteistyöksi.

Vuorovaikutus on myös vastuuta. Hyvä vuorovaikutus ei tarkoita, että koira saa päättää kaikesta. Se tarkoittaa, että minä kannan vastuun, mutta en yksinvaltaisesti. Minä kuuntelen, ohjaan ja huomioin koiraa ja minä myös suojaan, kun koira ei siihen itse pysty. Päätökset teen pohjautuen tuohon tapaan olla koiran kanssa vuorovaikutuksessa. Kun huomaan tilanteen olevan liian vaikea koiralleni, pidetään tauko tai vaihdetaan menetelmää. Milo on oppinut siihen, että asiat tehdään yhteistyössä hänen kanssaan. Tämä on mielestäni reilua koiran omistajuutta. Sellaisen omistajan koira ansaitsee.

Koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ei ole tekniikka, jota voi opetella viikonlopussa. Se on suhde, joka syvenee ajan kanssa ja muuttaa molempia. Mitä paremmin opin kuuntelemaan koiraani, sitä enemmän opin myös itsestäni. Läsnäolosta ja kärsivällisyydestä. Siitä, ettei kaikkea tarvitse hallita, jotta asiat toimivat.

Ja ehkä juuri siksi tämä vuorovaikutus Milon kanssa tuntuu minusta niin merkitykselliseltä.

Milon mielestä neulomishommat saa nyt jäädä, kun on tärkeämpää tekemistä.