Heinäkuun huvit

Heinäkuuhun on mahtunut sekä tavallista arkea että hetkiä, jotka ovat jääneet mieleen. Kesä kuluu nopeasti, mutta jättää jälkeensä pieniä ja vähän isompiakin merkityksellisiä hetkiä.
Tässä muutama niistä.

Heinäkuun päivistä jokunen kului sateen rytmittämänä. Yksi niistä oli sellainen, joka sai pysähtymään ja nauttimaan kesäisestä sateesta ja kuvaamaan luontoa. 
Kirjoitin siitä enemmän täällä: Heinäkuinen sadepäivä

Heinäkuussa oli myös perinteisesti vuosittainen Islanninkoiran päivä, jota vietimme Milon kanssa.
Päivä, jossa oli koiramaista iloa ja yhdessäoloa, joka teki siitä meille tärkeän päivän.
Päivän kulusta voit lukea täältä: Islanninkoiran päivä

Elämässä on myös niitä hetkiä, jotka huomaa vasta kun ne ovat käsillä. Ne saattavat hiipiä arkeen hiljalleen, kunnes seuraavassa hetkessä huomaa kaiken olevan vähän toisin. Minä huomasin sen, kun meidän kesään mahtui myös isompi muutos, kun yksi elämänvaihe tuli päätökseen. Viimeinenkin lapsi muutti pois kotoa ja arki muuttuu. Koti jää kahdelle ja yhdelle nelijalkaiselle. 
Siitä voit lukea täältä: Koti hiljenee..

Tämän heinäkuun huvit olivat keveyttä ja tekemistä. Nauttimista luonnosta, kodista ja perheestä. Oli muutamia juhlia, niin omia kuin toistenkin: Syntymäpäiviä, rippijuhla ja hääpäivä. Näiden lisäksi se hetki, jossa huomaa elämän muuttuvan. Hiljalleen, mutta varmasti. 
Sellaisista hetkistä ja huveista tämä minun heinäkuuni rakentui. Sopivassa suhteessa arkea, juhlaa ja kesän huolettomuutta.

P.S. Heinäkuu jäi mieleen myös blogin vilkkaimpana kuukautena tähän asti. Samalla ylittyi yksi pieni rajapyykki. 🥳

Sain esikoiseltani suklaalevyn, jossa oli ajatus, joka tuntui sopivan tähän kesään erityisen hyvin.

Koti hiljenee ja meidän uusi arki alkaa

Yksi elämänvaihe on takana ja uusi edessä.
Oma aika lisääntyy, ja tilaa tulee enemmän, niin kotiin kuin mieleenkin.

Kotona on aavistuksen hiljaisempaa kuin ennen. Nyt kun yksikään lapsi ei asu enää kotona, sen huomaa erityisesti iltaisin. Meillä on nyt kotona minä, mieheni ja koiramme Milo. Niinpä talo hiljenee eri tavalla. Ei ole enää sitä hetkeä, kun odottaa että joku tulee kotiin, iltatoimet alkavat ja päivä sulkeutuu yhdessä.

Yhden asian huomasin konkreettisesti yhtenä päivänä siivotessani. Kun kävin läpi huoneita, pysähdyin hetkeksi. Tämä on nyt yksi huone, jossa ei enää asuta samalla tavalla kuin ennen.

Vaikka arki on nyt rauhallisempaa, se ei kuitenkaan ole aivan hiljaista, kun Milo pitää meidät liikkeessä ja muistuttaa arjen jatkuvuudesta. Milon tassujen rapina ja lenkkikutsut rytmittävät päiviä kuten ennenkin. Milon omasta päivästä voi lukea täältä.

Voisi ajatella niin, että olemme tavallaan palanneet lähtötilanteeseen. Minä ja mieheni olemme taas kaksin.
Kuitenkin vuosien varrella on kertynyt yhteinen historia, on eletty arkea ja kasvatettu lapset.

Elämän eväät on annettu mukaan, ja olemme tehneet parhaamme. Niillä tiedoilla ja taidoilla, mitä meillä kulloinkin on ollut käytettävissämme.
Matkaan on mahtunut monenlaista, kuten elämään yleensä kuuluu.

On oikeastaan hieno tunne huomata, että kasvatustyö on tehty.
Tukea tarvitaan edelleen, mutta varsinainen kasvattaminen on ohitse.

Katse siirtyy tulevaan vähän eri tavalla. Päällimmäisenä on toive siitä, että lapset ovat onnellisia ja että heidän elämänsä kantaa, mitä ikinä he päättävätkin tehdä.

Sen jälkeen ajatus kääntyy itseen ja meihin. Siihen, miten voin ja kuinka aikani nyt käytän. Siihen, mitä on olla nyt me kaksi.

Huolehtimista, priorisointia ja jatkuvia menoja on vähemmän.
Tilalle on tullut jotain muuta. Jotain mitä ei vielä voi täysin määritellä.

Nyt on tämän elämänvaiheen aika.
Ja se on hyvä niin.

Islanninkoiran päivä 2026

On taas aika Milon oman erityisen päivän, kun islanninkoiran päivä on täällä.

Aamu alkoi tietenkin tuoksujen tarkastuskierroksella ja aamuruokailulla.

Päivällä kokeiltiin valokuvausta, mutta malli on kovin vastahakoinen. Taito se on sekin, kun onnistuu kameran räpsäisyä väistämään. Jokunen kelvollinen kuva kuitenkin kameran rullaan saatiin.

Päivän ohjelmassa oli myös se vähemmän arvostettu osuus eli kynsien leikkuu, eli eräänlainen tassupedikyyri ja turkin huoltohetki. Onneksi saa edes herkkuja.

Illalla tehtiin päivän viimeinen partiointi ja ruokailun jälkeen rentouduimme omalla idyllisellä terassilla.

Milo ei ehkä itse tiedä päivän merkitystä, mutta minulle tämä on hyvä hetki pysähtyä huomaamaan, miten tärkeä se on ja että sen pitäisi saada tuntea se myös.

On oikeastaan aika ihanaa, että rodulla on oma päivänsä. Pieni muistutus siitä, miten paljon nämä koirat tuovat arkeen.

Viime vuoden tunnelmiin pääset tästä: Milon Islanninkoiran päivä 2025

Heinäkuinen sadepäivä

Heinäkuu on alkanut melko vauhdikkaasti, mutta tänään päivä hiljeni sateeseen. Lähdin silti Milon kanssa lenkille, eikä sade tuntunutkaan haittaavan vaan ihan päinvastoin. Puin Milollekin sadeasun, vaikka se ei sitä juuri arvosta. Harvoin vaatteita tarvitsee, mutta se helpottaa pesua. 

Huomasin, miten harvoin tulee tartuttua kameraan sateella. Usein kauniit kuvat liitetään aurinkoon, vaikka myös sade tekee maisemasta omanlaisensa. Tällä kertaa pysähdyin ja otin muutaman kuvan.

Milo ei säästä välitä. Se kulkee yhtä innokkaasti, oli maa kuiva tai märkä. Eikä minuakaan sade haittaa. Kesäsade on lämmin ja oikeastaan aika rauhoittavaa. Ainakin tänään. Koiraa katsoessa tulee myös hyvä mieli.

Ei heinäkuukaan aina ole aurinkoa ja suunnitelmia. Joskus ne ovat sadepäiviä, joissa huomaa katsovansa ympärilleen hieman tarkemmin.

Milo muistuttaa aina myös levon tärkeydestä.