Kesäkuun kuvat

Kesäkuu on ollut hiljaisempi kuin odotin. Toisaalta se on antanut tilaa luovuudelle. Pitkästä aikaa leivoin sämpylöitä ja olen ommellut itselleni vaatteita, hupparin ja hameen. Nyt teen sopivan paidan hameelle. Milon kanssa ollaan oltu metsässä lenkkeilemässä ja otettu kuvia. Milo ei kamerasta kovin välitä, mutta joitakin hyviä kuvia onnistuin ottamaan. On hassua, miten onnistuukin väistämään kameraa niin taitavasti ja on silti niin kuvauksellinen monenlaista taustaa vasten.

Olen ehtinyt myös selailla kuvia aiemmilta kesiltä. Niissä on ehkä enemmän liikettä, enemmän suunnitelmia. Mutta huomaan, että kaipaan nyt juuri tätä, rauhallisempaa kesää. Ehkä tämä kesä ei ole se, jossa tapahtuu paljon. Ehkä tämä on aikaa, jolloin luovuudelle tulee taas enemmän tilaa.

Ja Milo on kanssani aina läsnä, metsälenkillä tai ompelukoneen äärellä. Se on siellä missä minäkin, välillä mukana liikkeessä, välillä rauhassa lähelläni.

Juhannusviikonlopun tunnelmia

Aurinkoinen ja lämmin sää on hellinyt juhannusta. Alkukuu olikin melko viileää ja nyt alkoi tuntua kesältä. Vihdoinkin sai riippumaton ripustaa terassille ja loikoa siinä. Milo tulee kysymään olisiko pienen leikkihetken aika. Nykyään juhannukset meillä ovat aika pienellä vaivalla syntyvää tunnelmaa. Hyvää ja kevyttä syötävää, vähän luonnonkukkia maljakossa ja muutama koivunoksa saunassa riittää oikein hyvin. 

Myös Milo on tänäkin juhannuksena mukana näissä hetkissä. Aivan kuten viime vuonnakin, jolloin kirjoitin pienistä, merkityksellisistä hetkistä. Voit halutessasi lukea sen tästä.

Kun nyt olen enemmän kiinnittänyt huomiota läsnäoloon, on se alkanut tuntua yhä luontevammalta. Vaikka elämässä välillä on huolia, olen onnistunut löytämään merkityksellisiä hetkiä, jotka kantavat eteenpäin.

Tämän juhannuksen ajatus taitaa siis olla: Kaikkea ei tarvitse olla paljon, jotta se riittää.

Tästä on hyvä jatkaa kesää eteenpäin.

Toukokuun taiteet

Olen pohtinut miltä on tuntunut palata kirjoittamisen pariin viiden vuoden tauon jälkeen. Johonkin arjen kiireisiin se varmaan jäi ja jotenkin sen uudelleen onneksi löysin. Kirjoittaminen tuntuu luontevalta ja ennen kaikkea se on tapa purkaa fiiliksiä. Toki sitä se on ollut aina, mutta nyt en enää hukkaa sitä arjen kiireisiin. Vaikka välillä ei ehtisi, palaan sen äärelle, kun taas ehtii. Mutta ei niin, että siihen kuluu vuosia. Sillä kirjoittaminen on osa minua ja osa minun hyvinvointiani. Nyt kirjoittaminen on selvästi asettunut osaksi elämääni.

Luovuus tekee hyvää ihmiselle. Pääsin sattumalta yhden tilaisuuden kautta kokeilemaan luovuutta maalaamisen keinoin. Viime kerrasta on kulunut aikaa ja oli mukavaa kokeilla miltä se tuntuu tässä hetkessä. Hyvinvointi lisääntyi, kun uskalsi olla luova ilman turhaa kritiikkiä. Sellaista en minä osaa -tyyppistä ennakkoasennetta. Taidetta ei varsinaisesti tarvitse osata, ei hienoja tekniikoita tai piirtää esittäviä teoksia. Ne ovat hyviä taitoja, mutta taidetta syntyy melko helposti ihan vain valitsemalla värejä ja maalaa niitä taulupohjalle tai siihen soveltuvalle paperille. Antaa vain mennä ja katsoo mitä siitä syntyy.

Ehkä juuri siksi luovuudella on merkitystä myös silloin, kun elämässä on epävarmuutta. Kaikkea ei tarvitse ratkaista tai ymmärtää heti. Välillä riittää, että tekee jotain, mikä rauhoittaa mieltä ja tuo hetkeksi tilaa hengittää. Sillä luovuus voi olla yksi tapa pysähtyä. Ei siksi, että se poistaisi epävarmuuden, vaan siksi, että sen keskelläkin voi löytää hetkiä, joissa on hyvä olla. Silloin huomaa, miten tärkeää on pitää huolta myös itsestään. Pienin keinoin, arjen keskellä.

Toukokuu on tuonut mukanaan valoa, värejä ja uudenlaista energiaa. Ehkä juuri nyt on hyvä hetki antaa tilaa myös itselle. Tehdä, kokeilla ja olla ilman liikaa vaatimuksia.

Äitiydestä ja kasvusta 💝

Äitiyteen liitetään usein paljon odotuksia. Niitä tulee ulkopuolelta ja asetamme niitä myös itse itsellemme. Emmekä välttämättä tule edes miettineeksi onko niissä oikeastaan järkeä, loppujen lopuksi. Arki rakentuu pienistä hetkistä, jotka eivät näy kuvissa, juhlapäivissä tai somessa. Äitiys ja arki ovat kuitenkin kaikkea, koko tunteiden kirjo ja jokainen kokee sen omalla tavallaan.

Ehkä olen joskus maininnut, että jääkaapin ovessa on lehdestä leikattu teksti, jossa lukee "arki on ihmisen parasta aikaa". Juhlalle ja kaikille hyville tunteille ja asioille on paikkansa, mutta elämässä on muutakin.

Olen myös joskus jossain postannut tämän ajatuksen: "Äitiys on sitä, että avaa sylinsä sydäntä myöten ja pitää lasta lainassa niin kauan kuin että onkin Suurinta rakkautta palauttaa hänet takaisin elämälle." (Kesken- Elina Saminen). Tämän ajatuksen mielessä pitäen, on ehkä ollut helpompi ymmärtää aikaa, kun lapset muuttavat pois kotoa. Sillä sekin kuuluu elämään ja niin kuuluu olla. Alkaa uusi vaihe elämässä. Sillä kun lapset kasvaa, myös minä ja minun äitiyteni kasvaa. 

Lapseni ovat aikuisuuden alkutaipaleella. Kun katson taaksepäin aikaa, näen kasvun kaaren. Tämä hetki tuntuu hyvältä ja merkitykselliseltä. Ei siksi, että tuntuisi kaiken olevan valmista vaan siksi, että kaikki on saanut kasvaa omalla tavallaan. Niinpä minun äitienpäiväni sisältää rakkauden lisäksi, kiitollisuutta.

Kun pysähdyn katsomaan ympäröivää luontoa, näen siellä samanlaista kasvua ja lempeyttä.
Kuusenalkuja nousee valkovuokkojen keskeltä, omassa tahdissaan ja omalla paikallaan. Ne eivät kilpaile keskenään, eivätkä yritä olla mitään muuta kuin mitä ovat. Ehkä siinä on jotain samaa kuin äitiydessäkin. Kasvua, joka tapahtuu hiljalleen, ilman kiirettä tai valmiita muotteja.