Ystävyys arjen keskellä

Ystävyyttä on monenlaista, työssä ja vapaa-ajalla. Yhteydenpito voi olla erilaista, usein tai harvemmin. Tärkeintä kuitenkin on se, että oli välissä aikaa vähän tai paljon, voidaan aina jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Vaikka aikaa olisi kulunut pitkäänkin, kun nähdään ja jutellaan, mennyt aika ikäänkuin sulaa pois siitä välistä. Ystävyyden ei tarvitse olla täydellistä, kunhan se on aitoa. Ystävyys kestää aikaa ja etäisyyttä ja silti tietää, että toinen on siellä, kun tarvitset.

Elämän eri vaiheissa ystävyydet saavat uusia muotoja. Kaikki eivät kulje rinnalla koko matkaa, mutta jokainen kohtaaminen jättää meihin jotakin: muiston, opetuksen tai yhteisen ilon.

Ystävyys myös täydentää parisuhdetta. Se voi olla vahva perusta, joka tuo mukanaan esimerkiksi luottamusta, jaettua iloa ja tukea ikäviin tunteisiin.

On myös tärkeää olla ystävä ihan vain itselleen, kohdella itseään ystävyydellä ja armollisuudella. Ei se aina helppoa ole, usein ollaan kaikkein ankarimpia itseämme kohtaan. Silti armollisuuttakin voi ja kannattaa opetella. Itselle sen opettelu on tullut helpommaksi iän myötä.

Hyvät ystävät ovat hyväksi meidän terveydelle. Ystävyys voi vähentää stressiä, yksinäisyyttä, masennusta ja siten parantaa elämänlaatua. Ystävyys voi vaikuttaa fyysiseenkin terveyteen, jos yhdessä lähdetään liikkumaan. Siinä samalla voi jakaa ilot ja surut tai vaikka parantaa maailmaa.

Myös lemmikki on ihmiselle hyvä ystävä, joka tuo elämän iloa, vähentää stressiä ja siten parantaa terveyttämme.

Lemmikkiystäväni Milo

Kaikista erilaisista ystävyyksistä elämän varrella tulee kiitollinen olo. Ilman niitä elämä olisi paljon hiljaisempaa ja yksinäisempää.

Juuri tänään on hyvä hetki sanoa yhdelle ystävälle: olen iloinen, että olet olemassa.

Hyvää Ystävänpäivää 💝

Arjen mittainen rakkaus

Pitkässä parisuhteessa rakkaus ei useimmiten ole suuria eleitä tai näyttäviä hetkiä. Se on arkea, joka on hioutunut yhteiseksi tavaksi olla olemassa.

Se näkyy siinä, että tunnistaa toisen tavat jo ennen kuin ne ehtivät yllättää. Siinä, että osaa nauraa, kun toinen pohtii elämää vakavana asioita, jotka eivät oikeastaan ole vakavia – ja että molemmat ymmärtävät tämän ilman selityksiä.

Rakkaus on myös sitä, ettei kaikkea tarvitse jakaa samalla tavalla. Toinen nauttii yhdestä asiasta, toinen toisesta. Silti ollaan samassa hetkessä, samassa tilassa, omilla valinnoilla, mutta yhdessä. Ei ole tarvetta muuttaa toista tai itseä, vaan antaa molemmille tilaa olla juuri sellaisia kuin ovat.

Pitkä yhdessä eletty elämä tuo mukanaan omat rituaalinsa. Pienet, toistuvat hetket, jotka eivät näytä ulospäin miltään erityiseltä, mutta jotka ovat täynnä merkitystä. Yhteiset iltakävelyt, väsymyksen jakaminen, hiljaiset naurut ja se, että päivän päätteeksi ollaan rauhassa samassa paikassa.

Rakkaus näkyy myös huumorissa. Siinä, että voi kutsua toisen hulluksi hellällä tavalla ja tietää, että se hullutus on tuttua, turvallista ja osa yhteistä tarinaa. Kun on kuljettu rinnakkain tarpeeksi kauan, mikään ei enää tunnu oudolta, vain omalta. Ja juuri siksi se on niin arvokasta.

Hyvinvointi elää elämän mukana

Olen huomannut, että hyvinvointi on paljon enemmän kuin yksittäisiä asioita.

Pitkään ajattelin, että hyvinvointi on yksittäisiä asioita: liikuntaa, ruokaa, painoa, vatsaa. Että kun yksi asia on kunnossa, olo paranee.

Nyt ymmärrän, että kyse ei ole yhdestä osa-alueesta, vaan kokonaisuudesta. Ennen kaikkea kyse on suhteesta omaan kehoon.

Olen liikkunut ja pitänyt itsestäni huolta oikeastaan aina, mutta viime vuosina jotain on loksahtanut kohdalleen eri tavalla. Ehkä iän myötä, ehkä kokemuksen. En enää etsi nopeita muutoksia, vaan kestävää oloa.

Arjen valinnat ratkaisevat, ei täydellisyys

Me kaikki tiedämme, mikä on “terveellistä”. Tiedämme, että pitäisi liikkua, syödä monipuolisesti, nukkua hyvin ja palautua. Silti elämä menee välillä edelle eikä se tee kenestäkään huonoa.

Minulle tärkein oivallus on ollut tämä:
hyvinvointi ei synny yksittäisistä huippusuorituksista, vaan arkisista, toistuvista valinnoista.

Teen liikuntaa, joka tuntuu mielekkäältä, syön säännöllisesti ja kuuntelen kehoa, nukahdan pääsääntöisesti hyvillä rutiineilla ja annan itselleni luvan levätä, kun tarve on.

En tee kaikkea täydellisesti, mutta teen riittävän hyvin ja riittävän usein. Säännöllisyys on kaiken ydin.

Kehon muuttuminen on normaalia

Esivaihdevuosien kynnyksellä keho alkaa käyttäytyä eri tavalla. Palautuminen, hormonit, nesteen kertyminen, vatsan turvotus… nämä eivät ole merkkejä siitä, että olisin tehnyt jotain väärin. Ne ovat merkkejä siitä, että keho elää omaa elämäänsä.

Olen opetellut suhtautumaan kehoon enemmän kumppanina kuin projektina.
Vahva olo, toimiva arki ja hyvä peruskunto merkitsevät minulle enemmän kuin yksittäiset mittarit tai peilikuva.

Nykyään ajattelen näin:
parempi tehdä jotain kuin ei mitään.
Parempi kuunnella itseä kuin seurata sokeasti ohjeita.

Joskus treeni on kevyt, joskus tehokkaampi. Joskus viikko on aktiivinen, joskus palauttava. Kaikella on paikkansa niin myös levolla.

Tärkeintä ei ole se, miltä keho näyttää juuri nyt. Vaan se, miltä siinä tuntuu elää.

Hyvinvointi ei ole minulle projekti, joka valmistuu. Se on prosessi, joka elää elämän mukana. Ja juuri siksi siihen kannattaa panostaa. Ei kiireellä, vaan luottamuksella.

Minulle tämä ei ole “uusi alku”, vaan jatkumo.
Ja ehkä tärkein asia, jonka olen oppinut, on tämä:
hyvä olo ei synny pakottamalla, vaan sallimalla.

Olen myös huomannut, että jossain vaiheessa elämässä fokus muuttuu.

En enää etsi jatkuvasti seuraavaa tavoitetta, parempaa versiota itsestäni tai etenkään hetkeä, jolloin kaikki olisi valmista.

Liikun, syön ja lepään. En siksi että pitäisi, vaan siksi että se tuntuu hyvältä ja tukee elämää, jota elän nyt.

En treenaa rangaistukseksi keholle, vaan vahvistaakseni sitä. En mittaa onnistumista vaa’alla tai kalenterissa, vaan siinä tunteessa, kun olo on vahva, levollinen ja läsnä.

Kunnianhimoni ei ole kadonnut. Se on vain muuttanut muotoaan.
En halua suorittaa elämää, vaan elää sitä.

Tässä elämänvaiheessa ymmärrän, että hyvinvointi ei synny pikavoitoista eikä täydellisistä viikoista. Se syntyy johdonmukaisuudesta, armollisuudesta ja siitä, että kuuntelen itseäni.

En tee viiden vuoden suunnitelmia. Teen tänään valintoja, jotka tukevat minua myös huomenna. Ja se riittää.

Kolilla ollessamme maiseman hiljaisuus ja ikiaikainen rauha puhuttelevat mieltä ja tuovat tilaa pysähtyä. Tässä hetkessä voi hyvin tuntea hyvinvoinnin syntyvän lempeästä läsnäolosta ja luonnon rauhasta. Luonnosta saa voimaa, myös lähiluonnosta. Tarvitsee vain pysähtyä, katsoa ja tuntea.

Tammikuun toive

On kylmä pakkasilta ja kävelen Milon kanssa joen rantaan. Milo juoksee jonnekin haistelemaan eläinten jälkiä ja lumi narskuu kenkieni alla. Me molemmat nautimme lumesta. Kuu valaisee tuttua reittiämme, jonka pimeässäkin osaisimme. 

Tuo reitti aina jotenkin rauhoittaa ja sen se tekee nytkin. Mieleni on levollinen, kun katson kuuta ja kävelen eteenpäin peltoaukealle. 

Näen pellolla viilettävän vihreän valon, se on Milo. Vaikka kuu valaisee, on silti pimeää ja Milon erottaminen on helpompaa sen valjaissa olevan huomiovalon avulla. 

Jatkamme reittiä eteenpäin ja joen varresta on noustava mäki ylös peltojen välissä kulkevalle polulle. Joskus pellolla voi nähdä kauriita ja silloin Milo paimentaa ne pois. Tänään on hiljaista ja rauhallista.

Kuljen peltojen välistä polkua ja pääsen pellon yli menevälle polulle. Siitä jatkan metsän reunaan ja kohti kotia. Reitti on juuri riittävän pituinen, jossa mieli ehtii hengähtää. Katsoa ja kuunnella luontoa.

Saavumme kotipihalle. Milo kiertää vielä jonkin oman reitin, mutta on kuitenkin samaan aikaan ovella. Menemme sisälle ja kuoriudun päällysvaatteista. Riisun Milon valjaat ja annan luun. 

Lisään takkaan puita ja asetun teekupin kanssa sohvalle. Hetken päästä Milo asettuu jonnekin lähelleni makaamaan. Juuri tällaisista illoista tammikuu saa rakentua – askelista, hiljaisuudesta ja yhdessäolosta.