Tervetuloa blogiini

Huom! Jos alla näkyy vain vanhoja tekstejä, klikkaa niiden alapuolelta etusivu-nappia, niin saat uusimmat julkaisut näkyviin.

tiistai 28. huhtikuuta 2026

Huhtikuun hetket

Huhtikuu toi mukanaan kevään ensimmäisiä merkkejä ja pieniä hetkiä, jotka jäävät vahvasti mieleeni.

Joutsenten paluu: Olin Milon kanssa lenkillä, kun taivaalla lensi kaksi joutsenta. Huudahdin niille tervetulotoivotuksen. Hetkeä myöhemmin ne kaarsivat kauniisti meidän ylitsemme ja ääntelivät takaisin. Tuli sellainen tunne, että ikään kuin ne olisivat vastanneet meille takaisin.

Milo pohjavillapesussa: Milo käy pari kertaa vuodessa trimmaamossa pohjavillapesussa ja siistittävänä. Joka kerta Milo näyttää ihan kuin nuortuneelta. On myös ihanaa, miten hienosti Milo jää trimmaajalle. Voin itse käydä rauhassa asioilla sillä aikaa. Minusta nämä hetket ovat sille myös tärkeää oppimista: vieraan ihmisen käsittelyä ja luottamista. Kotona peseminen ja harjaaminen eivät nimittäin ole Milon lempipuuhia.

Kurki pellolla: Olin yhtenä päivänä etäkoulussa, kun Milo katseli etupihalle ikkunasta tavallista tarkemmin ja murahti hiljaa. Päästin sen aidatulle takapihalle ja jäin itse katsomaan, mitä läheisellä pellolla oikein on. Hetken näytti kuin siellä olisi ollut ihminen, mutta hahmo olikin oudon pitkäkaulainen. Kurkihan se oli. On aina yhtä kiinnostavaa nähdä, mitä Milo huomaa ennen minua.

Koira ymmärtää puhetta: Arjessa huomaa usein, miten tarkasti Milo kuuntelee puhetta. Saatan jutella ihan normaalisti, mutta jos lauseessa vilahtaa sana “tulee” tai “tuli”, Milo säntää heti ikkunalle katsomaan.Vaikka kyse olisi vain lauseesta “tästähän tuli hyvä”, Milo on jo valmiina tarkistamaan tilanteen. Sanat todella merkitsevät.

Milo saa luun: Ja sitten ne pienet arkiset hetket, jotka vain naurattavat. Kun Milo saa luun, se ei käy siihen heti käsiksi. Ensin se haistelee sitä hetken, melkein kuin tutkisi sitä. Jotenkin siitä tulee mieleen pieni sikarihetki: rauhallinen ja harkittu aloitus ennen kuin varsinainen pureskelu alkaa.

Tällaisia pieniä mieleenpainuvia havaintoja, merkityksellisiä yhteisiä kokemuksia ja tavallista arkea kirjasin ylös huhtikuussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida Google-tililläsi. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

✨ E-kirjani sai uuden ilmeen ja pienen hinnan päivityksen Joskus asiat kaipaavat pientä uudistumista, niin myös tämä e-kirja. Olen päivitt...