Olen pohtinut miltä on tuntunut palata kirjoittamisen pariin viiden vuoden tauon jälkeen. Johonkin arjen kiireisiin se varmaan jäi ja jotenkin sen uudelleen onneksi löysin. Kirjoittaminen tuntuu luontevalta ja ennen kaikkea se on tapa purkaa fiiliksiä. Toki sitä se on ollut aina, mutta nyt en enää hukkaa sitä arjen kiireisiin. Vaikka välillä ei ehtisi, palaan sen äärelle, kun taas ehtii. Mutta ei niin, että siihen kuluu vuosia. Sillä kirjoittaminen on osa minua ja osa minun hyvinvointiani. Nyt kirjoittaminen on selvästi asettunut osaksi elämääni.
Luovuus tekee hyvää ihmiselle. Pääsin sattumalta yhden tilaisuuden kautta kokeilemaan luovuutta maalaamisen keinoin. Viime kerrasta on kulunut aikaa ja oli mukavaa kokeilla miltä se tuntuu tässä hetkessä. Hyvinvointi lisääntyi, kun uskalsi olla luova ilman turhaa kritiikkiä. Sellaista en minä osaa -tyyppistä ennakkoasennetta. Taidetta ei varsinaisesti tarvitse osata, ei hienoja tekniikoita tai piirtää esittäviä teoksia. Ne ovat hyviä taitoja, mutta taidetta syntyy melko helposti ihan vain valitsemalla värejä ja maalaa niitä taulupohjalle tai siihen soveltuvalle paperille. Antaa vain mennä ja katsoo mitä siitä syntyy.
Ehkä juuri siksi luovuudella on merkitystä myös silloin, kun elämässä on epävarmuutta. Kaikkea ei tarvitse ratkaista tai ymmärtää heti. Välillä riittää, että tekee jotain, mikä rauhoittaa mieltä ja tuo hetkeksi tilaa hengittää. Sillä luovuus voi olla yksi tapa pysähtyä. Ei siksi, että se poistaisi epävarmuuden, vaan siksi, että sen keskelläkin voi löytää hetkiä, joissa on hyvä olla. Silloin huomaa, miten tärkeää on pitää huolta myös itsestään. Pienin keinoin, arjen keskellä.
Toukokuu on tuonut mukanaan valoa, värejä ja uudenlaista energiaa. Ehkä juuri nyt on hyvä hetki antaa tilaa myös itselle. Tehdä, kokeilla ja olla ilman liikaa vaatimuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida Google-tililläsi. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.