Virran mukana – paikka, jossa aika pysähtyy ja kulkee
Tänään kulkiessani tuttua reittiä joenvartta pitkin, auringonkeltaisissa saappaissani, Milon juostessa mukana, tajusin jotakin: täällä olen tuntenut kaikki tunteet. Ahdistusta, uupumusta, iloa, surua, onnea – kaikkea, mitä elämä on eteen tuonut. Sillä elämä on muutakin kuin vain onnenpisaroita. Polku, jota kuljetaan sydän mukana Alussa kuljin tätä reittiä ensimmäisen koirani Matildan kanssa. Sitten Matildan ja Milon. Nyt vain Milon. Päivänä, jolloin Matilda nukkui pois kotonamme, keräsin maljakkoon luonnonkukkia. Kun ne kuihtuivat, heitin ne jokeen ja katselin, kuinka virta vei ne mukanaan. Niin kuin aika kulkee – eteenpäin, lempeästi tai joskus väkevästikin. Kun tytöt olivat pieniä, teimme eväshetken kohtaan, jossa vesi solisee. Raahasimme aurinkotuolit mäkeä alas – ja myöhemmin tietenkin takaisin ylös. Keväisin näkee joutsenia, jotka uivat tai tepastelevat rantamaalla. Olen pysähtynyt katsomaan ja kuvaamaan niitä. Milo antaa niiden olla, melko rauhassa. Tuo joenvars...