Arkea Milon kanssa ja välillä vähän ojan kautta

Onko tämä sama koira...

Milo on kotona kelpo koirakansalainen. Ainakin useimmiten.
Silloin kun vesikuppi on tyhjentynyt meidän huomaamatta, Milo hörähtää hieman tai kevyesti tassulla osuu kuppiin. Se voi olla myös vain hiljainen katse tai ele, joka seuraa huomataanko hänen tarve. On jopa vähän liikuttavaa, kuinka hienosti osaakin pyytää. Muutoinkin Milo on kotona melko rauhallinen.

Mutta esimerkiksi trimmaamossa on aivan toinen juttu. 
Siellä Milo ilmaisee äänekkäästi ja osuu tassullaan kuppiin niin, että loput vedet läikkyy lattialle. Ja minä ihmettelen, että kuinka se nyt noin tekee. Trimmaajaa vaan huvittaa koko tilanne ja Milokin tuntuu hänestä pitävän.

Samoin on eroa siinä, onko Milo hihnassa vai ei, kun tapaamme toisia koiria. Hihnassa se on äänekäs, mutta vapaana ollessaan on hiljaisen innokkaasti tekemässä tuttavuutta.
Jos toinen koirakansalainen alkaa pelottaa, Milo tulee luokseni turvaa hakemaan. Hihnassa taas räyhää, vaikka selvästi jännittää. Ymmärrettävästi harvassa on ne tilanteet, että vapaana voidaan kulkea ihan turvallisuussyistä.

Ja sitten vähän ojan kautta...

 

Yhtenä päivänä kotitiellä oli tien varren heinät niitetty. Milo otti spurtteja pellolla ja sukelsi ojaan. Sitten näkyi ensin pää ja sen päällä komeili kunnon heinämätäs. Mätäs tipahti pian maahan pois silmiltä, mutta näky oli kerta kaikkiaan hauska ja hellyttävä.

Toinen ojatapaus tapahtui hiljattain ja ehti ensimmäiseksi sekunniksi jopa säikäyttää meidät.
Milo juoksi pellolta takaisin luoksemme ja hyppäsi ojan yli, mutta arvioi hypyn aloituskohdan hieman väärin ja mätkähti ojanpohjalle. Pienen hetken ajaksi koko koira katosi näkyvistä, mikä näytti yhtä aikaa säikäyttävältä ja hieman koomiselta.
Onneksi mitään ei käynyt. Matka jatkui samantien kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ja seuraavalla kerralla… no, katsotaan mennäänkö taas ojan kautta. Ja miten.