Blogisarja: Näin kirjoitan! Yöllinen vieras ja vanhan talon kummitus

Joskus yöllinen vieras voi olla hyvinkin tuttu ja rakas - kuten tyttäreni koira, joka on meillä välillä yökylässä. Kuvassa hän on Milon kanssa sohvalla, oma vieraamme silloin tällöin käymässä.

Sen sijaan kouluaineissani öiset vieraat eivät ole yhtä lempeitä. Aineet ovat viidennellä ja kuudennella luokalla kirjoitettuja. Jälkimmäisessä on päivämäärä vuodelta 1990. Näissä kahdessa tarinassa kohdataan jotakin outoa, mikä pelottaa ja toisaalta herättää uteliaisuutta.

Ensimmäisessä tarinassa seikkailee Kanervien naapurin poika Mikko, joka saapuu hätääntyneenä kertomaan heille kohtaamastaan pelottavasta otuksesta.

Toisessa tarinassa seikkaillaankin vanhassa talossa, jossa tutut asiat pimeässä muuttuvat pelottavaksi kokemukseksi, mutta samalla syntyy uusi ystävyys.

Tervetuloa lukemaan, millaisia öisiä vieraita ja kummituksia nuori mieleni silloin loi:

YÖLLINEN VIERAS

Oli myöhäinen ilta. Herra ja rouva Kanerva valvoivat vielä. Yhtäkkiä ovikello soi. Rouva Kanerva meni avaamaan oven. Siellä olikin vain naapurin poika. Hän pyysi anteeksi, kun oli häirinnyt heitä. Ei se haittaa, sanoi Rouva Kanerva. Pojan nimi oli Mikko ja hän oli kuusivuotias. Hän kertoi nähneensä hirmuisen otuksen. Poikaparka oli pelännyt hirmuisesti sitä otusta ja hän oli lähtenyt Kanervien luo turvaan. Nyt Mikko pyysi, että voisi jäädä yöksi heille. Ja tottahan rouva Kanerva suostui. Mikko astui sisään vieläkin pelosta vapisten. Hän meni olohuoneeseen herra Kanervan luo ja kertoi kaiken kummituksestaan, jonka oli nähnyt. Rouva Kanerva kysyi Mikolta, oliko tämän nälkä. On minulla, vastasi Mikko. Söisitkö voileipää? Joo, Mikko sanoi. Herra Kanerva oli kaiken aikaa miettinyt Mikon näkemää kummitusta. Kuules Mikko, aloitti herra Kanerva. Mennään yhdessä huomenna katsomaan paikkaa, jossa näit sen otuksen. Mennään vain, vastasi Mikko vähän vapisten. Mikko oli jo syönyt voileipänsä ja rouva Kanerva sanoi: Mennään nyt kuitenkin nukkumaan. 

✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨

VANHAN TALON KUMMITUS

Lähdin kävelylle. Oli hämärää. Tulin jollekin syrjäiselle kujalle. Toisella puolella kujaa oli vanha talo. Talo oli harmaa ja iso. Huomasin ikkunan olevan auki ja kiipesin siitä sisään. Hetken päästä olin sisällä. Yhtäkkiä törmäsin johonkin. Tunnustelin sitä. Pian huomasin sen olevan pöytä. Kuljin eteenpäin. Sitten kuului kolahdus ja pelästyin suunnattomasti. En tiennyt minnepäin mennä. Lopulta kuitenkin rauhotuin, kun ryminän jälkeen tuli hiljaista. Taisin vain kuvitella, ajattelin. Jälleen kuului kolaus ja silmäni etsivät ikkunaa, josta tulin. En nähnyt sitä. Ovi aukesi, mietin kuumeisesti mitä tehdä. Pian tulin siihen tulokseen, että olisi paras juosta ovesta ulos. Juoksin nopeasti ja pysähdyin vähän matkan päähän talosta. Ilma tuntui kostealta ja viileältä. Jokin törmäsi selkääni ja tein äkkikäännöksen. Näin edessäni tytön. Kuka sinä olet, kysyin arasti. Tyttö vastasi olevansa Riikka. Mitä teet täällä? Kysyin. Tutkin tuota ikivanhaa taloa, Riikka sanoi. Ennen se oli asuttavassa kunnossa. Tutkisimmeko sitä, kysyi Riikka ja suostuin. Menimme uudestaan taloon. Riikalla oli taskulamppu. Menimme yläkertaan. Äkkiä näin jotakin valkoista. Riikka väitti sen olevan ikkunaverhoa. Huomautin Riikalle, ettei lähellä ollut ikkunaa. Pian näimme jotakin tulevan kohti. Se oli suuri kummituksen näköinen olento. Pakokeino oli mielestämme jälleen paras vaihtoehto. Juoksimme kompastellen ja törmäillen alakertaan ja sieltä sitten ulos. Juoksimme kauas talosta. Lisäksi meistä tuli hyvät ystävät. 

✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨✨

Tämä on sarjan toiseksi viimeinen osa – seuraavaksi luvassa on päätösjakso - mitä silloin mahtaakaan tapahtua?