Blogisarja: Näin kirjoitan! Tulivuori purkautuu

Tulivuori purkautuu -aine on muisto, joka ei unohdu.

Tämän aineen kirjoittamisen muistan erityisen hyvin. Olin viidennellä luokalla, ja koulussa olimme juuri kuulleet Pompeijista ja Vesuviuksen purkauksesta. Tarina teki minuun suuren vaikutuksen, ja päätin kirjoittaa siitä aineen.

Opettaja antoi kirjoitelmasta erityisen hyvää palautetta – varsinkin kohtauksesta, jossa kiireessä nappaan kengät mukaani ennen pakomatkaa. Se tuntui silloin hienolta oivallukselta, ja tuntuu siltä yhä. Kirjoittaessani näin koko tapahtuman mielessäni kuin elokuvan.

Minusta on hauskaa liittää näihin blogiteksteihin jotakin nykyhetkestä. Mietin pitkään, millainen kuva tähän sopisi. Tulivuorta ei ollut käsillä, mutta ehkä kengät laavaa muistuttavaa kangastaustaa vasten voivat herättää saman mielikuvan. Myös kuvilla voi kertoa tarinaa.

TULIVUORI PURKAUTUU

Olin ollut Pompejissa jo viisi päivää. Pompeijin tulivuori Vesuviuksen ympäröivillä rinteillä maalaisihmiset viljelivät peltoja. Asuin väliaikaisesti eräässä kaksikerroksisessa talossa. Talo oli aika lähellä Välimerta. Elokuun 24 päivänä kaikki Pompeijin asukkaat olivat askareissa kuten tavallisestikin. Pompeijissa oli tavallinen arkipäivä. Kävelin puistikossa rauhallisesti ja katselin suihkualtaaseen, jossa lapset leikkivät. Pian lähdin kuitenkin satamaan katselemaan laivoja. Laiturissa oli veneitä. Yksi vene oli naapurini vene. Erilaisia laivoja kulki merellä. Alkoi hämärtää ja lähdin asuntooni. Olin juuri päässyt tuoliini niin tulivuori alkoi purkautua. Pompeijin asukkaat olivat suunniltaan. Joka puolelta kuului lasten kirkua ja huudahduksia ja voihkimista. Ensin en tajunnut yhtään mitään. Nopeasti menin ikkunaan ja näin kuinka tulivuori purkautui. Otin nopeasti kenkäni ja lähdin juoksemaan kengät kädessä kohti Välimeren rantaa. Rannalla oli muitakin ihmisiä. Jotkut ihmiset olivat laivassa ja katsoivat kun Pompeijin kaupunki tuhoutui. Olin itsekin jo laivassa ja pian laiva lipui merellä. Enää ei näkynyt paljoakaan Pompeijista. Pian koko kaupunkia ei ennä näkynyt, sillä oli jo pimeä. 

Blogisarja: Näin kirjoitan! Siitä se alkoi

Kuvassa on kokoelma kiiltokuviani. Keskelle valitsin erityisen kuvan, jossa kaksi ystävää halaa toisiaan – se liittyy suoraan tämänkertaiseen aineeseen, jonka aiheena on ystävyys.

Kiiltokuvien alla on kansio, jossa säilytän joitakin kirjoituksiani. Taustalla näkyy huivi, jonka mummoni on itse silkkimaalannut ja antanut minulle. Hän oli erittäin taitava käsitöissä ja eli peräti 100-vuotiaaksi. Huivin vieressä on postikorttilaatikko – sellaisia tehtiin aikanaan, ja tämän laatikon olen tehnyt itse pari vuotta sitten. Käsityötaidot ovat kulkeneet suvussa: ne periytyivät minulle ja ovat siirtyneet myös omille tyttärilleni.

Tässä aineessa kerrotaan ystävistä, jotka tekevät telttaretken. Aine on neljännellä luokalla kirjoitettu.

SIITÄ SE ALKOI

Paula oli yksitoistavuotias tyttö. Paulan paras kaveri on Merja. He asuvat samassa kerrostalossa. Paulan perhe asuu toisessa kerroksessa ja Merjan kolmannessa. Merja on vuotta vanhempi Paulaa. Merja ja Paula lähtivät ulos. Keksitään tänään jotain hauskaa, ehdotti Merja, Joo, innostui Paula. Mietitään. Mitäs jos mennään sinne järvelle, missä viime kesänä käytiin, Paula ehdotti. He olivat niin innostuneita, että lähtivät heti juoksuun. Paula sai luvan ja Merja myös. Paula ja Merja päättivät, että suunnitellaan ensin. He menivät Merjan huoneeseen suunnittelemaan. Otetaan teltta, jos rannalla tulee kuuma, niin voidaan mennä telttaan vilvoittelemaan ja syömään.  Voidaan ottaa meidän teltta, ehdotti Paula. Ja eväät, muistutti Merja. Vihdoin he lähtivät matkaan. Siitä se alkoi. He menivät samalle järvelle joka viikko. Paula ja Merja menivät sinne vain kesälomalla. 

Blogisarja: Näin kirjoitan! Näkymättömyyspulveri

Tällä kertaa menemme kuninkaiden ja taikuuden maailmaan, sillä tämä tarina kertoo taikureista, jotka toisistaan tietämättä kehittävät näkymättömyyspulverin. Toinen kuninkaista ei ilahdu tästä tiedosta, että jollakin toisella kuninkaalla on myös tätä ihmeellistä pulveria.

Kuvaan tein pulveripakkauksen ja taustalle kultaista ja kullankeltaisia kankaita. Kruunun löysin myös kuvaan, joka on oikeasti tuikkukynttilä. Kruunutuikku on muistaakseni ollut tyttöjen jonkun vuoden joulukalenterissa aattoyllätyksenä.

NÄKYMÄTTÖMYYSPULVERI

Kerran eräs suuri taikuri Aasiassa keksi näkymättömyyspulverin. Taikuri mietti pulveria tehdessään, että onkohan kukaan muu keksinyt. Taikuri ei ollut ainoa, joka oli keksinyt näkymättömyyspulveria.

Persian taikuri oli myös keksinyt sellaista pulveria. Persian kuningas oli hyvin kiinnostunut siitä pulverista. Kuningas halusi kokeilla sitä ainetta. Taikuri näytti, miten piti käyttää näkymättömyyspulveria.

Aasiassa asustava taikuri sai kuulla, että Persiassa oli taikuri, joka myös oli keksinyt pulverin. Aasian kuningas suuttui taikurille. Kuningas ajatteli, senkin tyhmä taikuri, hän petti minut. Kuningas sanoi taikurille: Taikuri, sinä saat keksiä jotain muuta, parempaa.

Taikuri yritti keksiä, mutta ei keksinyt muuta. Kuningas sanoi: Sinä saat mennä muille maille, jollet keksi muuta. Minä otan toisen taikurin. Aasian entinen taikuri lähti pois.

Kuningas otti itselleen uuden taikurin. Hän keksi parempaa. Kuningas oli onnellinen Aasiassa. Myös Persiassa oli kuningas tyytyväinen. 

Blogisarja: Näin kirjoitan! Timon tietokone

Muistat varmasti ajan, kun tietokoneet eivät vielä olleet joka kodissa. Muistan meidän ensimmäisen tietokoneen, kuinka erilainen se oli silloin ja nyt. Ja tässä sitä nyt kirjoitetaan läppärillä tätäkin blogisarjan osaa, kun aikaa on kulunut melkoisesti tämän aineen kirjoittamisesta.

Tämä neljännen luokan aineeni siis kertoo kekseliäästä pojasta, joka suunnittelee ja rakentaa tietokoneen. Myöskin perheenjäsenten puuhat ja reagoinnit on kuvattuna tarinassa. Tarinan kirjoitusvuosi on 1988.

Kuvassa "Timon tietokone" ja suunnittelutarvikkeet. Kynäteline on minun vanha ja on suurinpiirtein noilta ajoilta, kun ainetta on kirjoitettu.

TIMON TIETOKONE

Timolla oli sisko Tiina ja isoveli Jukka, äiti Ritva ja isä Reino. Timo suunnitteli jotakin salaperäistä. Tiina kokosi palapeliä. Tiina oli jo vaikka kuinka monta kertaa koonnut palapelin. Lopulta hän kyllästyi ja kysyi Timolta: Mitä sinä piirrät? Timo vastasi: En mitään erikoista. Tiina huokaisi. Jukka oli huoneessaan lukemassa jännäreitä. Hänellä oli niitä ja kirjastosta hän lainasi lisää. Timo sai piirroksen valmiiksi. Hän meni näyttämään sitä äidille ja isälle. Isä sanoi piirrosta ihan hyväksi ja äiti kysyi, mikä se on? Se on minun tietokoneeni. Sehän on hieno, kehui äiti. Timo meni vajaan ja rakensi tietokonetta. Hän kokeili sitä, mutta se ei toiminutkaan odotusten mukaisesti. Hän huomasi, että siitä puuttui muttereita. Hän laittoi mutterit paikoilleen. Silloin tietokone toimi. 

Blogisarja: Näin kirjoitan! Pankkiryöstö

Edellisessä aineessa päähenkilönä toimi naispoliisi, mutta tämän tarinan päähenkilöinä onkin rosvoja.

Mieleeni tulee lapsuudesta tuttu laulu kolmesta iloisesta rosvosta. Muistatko sinäkin Rosvolaulun? 

"Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä." Kasper, Jesper ja Joonatan laulussa seikkailee ja ryöstävät ainakin leipää, lihaa ja vaatteita.

Mutta tässä minun neljännen luokan aineessa mennään pidemmälle - 

nimittäin tehdään PANKKIRYÖSTÖ.

✨ Näihin tarinoihin on mielestäni hauska liittää myös jotakin nykyhetkestä – jokin esine, kuva tai muisto, joka jollain tavalla kytkeytyy tarinan aiheeseen. Tässä tapauksessa mukana on kuva pinjatasta, jonka tein itse syntymäpäivälahjaksi sukulaispojalle. Se on aarrearkun muotoinen ja pursuaa leikkirahaa ja muita pieniä "aarteita". Sopii minusta oikein mainiosti tämän hurjan tarinan kylkeen!

PANKKIRYÖSTÖ

Olipa kerran kolme rosvoa. He olivat varastaneet paljon ja olivat rangaistuksensa saaneetkin. Se oli heille oikein. Näiden kolmen nimet olivat Kalle, Timo ja Seppo.  

Kerran he päättivät lähteä tekemään ryöstöä. Yöllä he lähtivät matkaan. Pankissa oli vahingossa jätetty ikkuna auki. He pujahtivat pankkiin. He etsivät kassakaapin. Se löytyi pian. 

He ottivat rahat ja juoksivat ikkunasta ulos. Mutta hälyttimet rupesivat piippaamaan. Rosvot olivat unohtaneet auton avaimet ikkunan alle. Kalle, Timo ja Seppo lähtivät juoksemaan pakoon, mutta poliisit saivat rosvot kiinni. Ja he joutuivat vankilaan.

Blogisarja: Näin kirjoitan! Poliisi Kerttu ja hänen apulaisensa

Poliisi Kerttu – kolmannen luokan tarinassa

Tässä kolmannen luokan aineen tarinassa seikkailee poliisi Kerttu ja hänen apulaisensa. Tarina on monella tapaa hieno: päähenkilönä on nainen, mikä tuntuu erityisen merkitykselliseltä, kun muistelee, milloin tämä on kirjoitettu. Lapsena se ei ehkä ollut mitenkään erityinen valinta, mutta nyt tarinaa lukiessa se tuntuu rohkealta ja kekseliäältä.

Tähän julkaisuun sopii täydellisesti myös kuva muutaman vuoden takaa, jolloin työskentelin (pilke silmäkulmassa) roskapoliisina Vantaan Energialla. Kiersin asiakasryhmissä opastamassa roskien lajittelua – päässäni tietenkin poliisinhattu! Kuvasta voisi aivan hyvin ajatella, että siinä on Kerttu poliisi itse.

Ja nyt - tässä on se tarina:

POLIISI KERTTU JA HÄNEN APULAISENSA

Kerran oli poliisi, jonka nimi oli Kerttu. Hän oli hyvä poliisi ja hän onnistui aina. Hän onnistui tämänkin kerran. Mutta vähällä oli, ettei rosvot onnistunut rosvoamaan. Mutta kerran rosvot aikoivat varastaa. He päättivät, että he menisivät kauppaan rosvoamaan. Ja ensi yönä he menevät kauppaan varastamaan. Poliisi oli melkein arvannut, että he menevät leipuriin. Mutta Kerttu oli arvannut väärin. Niinpä Kerttu meni leipuriin. Pian menivät rosvot leipurin ohi. Poliisilla oli myös apulaisia. Apulaiset näkivät rosvot ja menivät Kertulle kertomaan. Vai niin, sanoi Kerttu. Meidän on saatava kiinni ne rosvot, niin sanoivat apulaiset. He lähtivät kauppaan. Tuolla, apulaiset kuiskasivat. Mentiin, Kerttu sanoi. He menivät rosvoja kiinni ottamaan. He saivat kiinni rosvot ja veivät vankilaan. Rosvot olivat vankilassa kaksi vuotta. Sitten he pääsivät pois vankilasta.

 

Blogisarja: Näin kirjoitan! Vanhan koivun tarina

Tämä blogisarjan osa kertoo koivusta.
Minä pidän paljon koivuista – niissä on minusta jotain erityistä, ja otan mielelläni niistä kuvia. Koivuhan on yksi suomalaisen maiseman kulmakivistä. Kuvan koivu on kaunis: aurinko pilkistää oksien välistä, on kesä ja lämmin. Sellaisia hetkiä, jolloin tekee mieli pysähtyä, katsoa ja vain kuunnella luontoa. Onko sinulla jokin lempipuu?

Tämä viidennen luokan aine on hieman surullinen, mutta samalla se kertoo siitä, mikä on elämässä joskus väistämätöntä – luopumisesta. Jo lapsena kirjoitin siitä, kuinka luonto muuttuu ja millaisia tunteita se herättää.

VANHAN KOIVUN TARINA

Erään koivun vieressä seisoi mökki, jossa asui perhe. Lapsia oli neljä. Kolme lasta oli viisi vuotiasta ja yksi kuusi vuotta. Heidän nimet olivat Riikka, Katja, Mikko ja Jukka. 

Oli kuuma kesäpäivä. Pihalla oli puro, jonne Mikko ja Jukka usein menivät uittamaan laivojaan. Tytöillä oli takapihalla leikkimökki. Sitten kului useita kuukausia ja puu kasvoi, kunnes se oli niin vanha, että isä ja äiti suunnittelivat puun kaatoa. Lapset olivat heti vastaan isän ja äidin suunnitteluja. Laitetaan sitten uuden puun taimi samalle kohdalle, äiti keksi. Kaikki miettivät ja pian tytöt innostuivat. Pojat aprikoivat ja lopulta hekin suostuivat. 

Seuraavalla viikolla puunkaatajat oli määrä saapua, mutta he eivät tulleetkaan sillä viikolla. Missäs ne viipyvät, äiti ihmetteli. Seuraavalla viikolla saapuivat puunkaatajat. He olivat erehtyneet päivästä.

Blogisarja: Näin kirjoitan! Oravia ja muita metsän eläimiä

Tämä on blogisarjan ensimmäinen osa ja tässä seikkaillaan metsässä. Aiheeseen liittyen valokuvasin oravapehmoja "koivujen siimekseen". Nämä ovat kouluaineita viidenneltä ja kuudennelta luokalta. 

Ensimmäinen on talvinen orava tarina, jossa ystävykset setvivät oravien kummallista katoamista.

Toisessa tarinassa ollaan tarkkailijan roolissa ja siinä myös esiintyy oravia ja muita metsän eläimiä. 

VIIMEINEN ORAVA

Oli kirkas talvipäivä. Lunta satoi, ihan pyrytti. Orava etsi ruokavarastoaan. Heitin oravalle pähkinöitä. Ensin se luuli, että vihollinen hyökkää, mutta sitten se huomasi, että joku tahtoi antaa ruokaa sille. Orava otti pähkinät ja söi. Kun se oli syönyt, se odotti lisää pähkinöitä. Annoin sille loput pähkinät pussista ja menin sisälle. Nyt orava oli tyytyväinen. 

Seuraavana päivänä pihalla oli neljä oravaa. Pähkinät oli loppu ellei sitten kaapissa ollut vähäsen. Käväisin katsomassa. Olihan siellä vielä hiukkasen. Annoin oraville kaikki pähkinät. Oravat tappelivat niistä. Yksi orava oli harmaa, loput oravista oli ruskeita. Kaikkein eniten pähkinöitä sai harmaa orava. Vielä samana päivänä kävin ostamassa lisää pähkinäpusseja. 

Seuraavana päivänä oli vain kolme oravaa, sitten kaksi ja lopuksi vain harmaaturkkinen orava. Aloin jo ihmettelemään mihin kaikki oravat olivat hävinneet. Kun syy ei selvinnyt minulle niin lähdin tutkimaan minne ne olivat kadonneet. Varustauduin hyvin pimeyteen, ruokaan ja kaikkeen hyödylliseen. Kun tuli pimeä, otin taskulampun esiin ja lähdin kotiin päin laittamiani merkkejä noudattaen. Tutkin asiaa vielä monena päivänä, kunnes syy selvisi yhtäkkiä minulle. Oravat olivat joutuneet ansaan, vain nokkela harmaa orava oli selvinnyt ansasta. Kurkistin syvälle kuoppaan. Siellä oli kolme ruskeaa oravaa. Mietin miten voisin pelastaa oravat pois pulasta. Tuntui jotenkin kuin muutaman metrin päässä oleva orava mietti jotakin. Nyt oli pakko lähteä kotiin. 

Seuraavana päivänä oravat olivat poissa. Olikin liian myöhäistä pelastaa oravia, vai oliko? Sitten keksin suunnitelman. Oli vain yksi ongelma, mistä saada apua. Kovan miettimisen jälkeen tuli nälkä. Söin eväät ja mietin eri vaihtoehtoja. Oli kolme vaihtoehtoa, Marja, Liisa ja Riitta. Liisa ei varmaan pääsisi, kun hänellä oli niin paljon touhuamista aina. Marja ja Riitta varmasti pääsevät. Huomenna menisin kysymään heiltä. Nyt alkoi hämärtää, oli lähdettävä kotiin. 

Riitta ei sattunut olemaan kotona. Marja ja minä menimme sinne ansapaikalle. Peitimme kuopan niin nopeasti kuin voimme. Talloimme peittämämme kuopan kovaksi. Löysimme haavoittuneen oravan. Sen jalka oli murtunut ja kyljessä oli haava. Kukahan halusi hävittää oravat kokonaan? Veimme haavoittuneen oravan Marjan kotiin, sillä se oli lähempänä kuin minun kotini. Hoidimme oravaa. Noin puolen viikon kuluttua se oli terve. Mutta ihan heti emme päästäneet oravaa metsään. 

SE OLI PUDONNUT PESÄSTÄ 

Olin lähdössä metsään. Metsässä on kivaa. Ensiksi näin kaksi oravaa puussa. Toinen oli ruskea ja toinen harmaa. Seuraavaksi näin jäniksiä. Ylhäällä puussa näin linnun pesän. Se oli tyhjä. Maassa oli linnun poikanen. Se oli pudonnut pesästään. Voisinkohan auttaa sitä jotenkin. Emoa ei näkynyt. Silloinhan minä voisin viedä sen puuhun, Pesä ei ollut kovin korkealla. Vein sen puuhun ja tulin nopeasti alas. Jatkoin matkaa. Keräsin valkovuokkoja. Sitten näin myyrän tekemiä jälkiä.