Blogisarja on edennyt jo yhdeksänteen osaan, ja tällä kertaa vuorossa on kolmannella luokalla kirjoittamani tarina. Aiheena on koiralasten seikkailu autiotalossa. Voin hyvin muistaa, että olin silloin innostunut keksimään eläinhahmoja, joille annoin ihan oikeita nimiä. Tarinaan tuli mukaan kokonainen perhe, mikä kertoo siitä, että mielikuvitukseni lähti helposti laajenemaan.
Lapsena autiotalot tuntuivat erityisen jännittäviltä – niihin liittyi aina vähän salaperäisyyttä ja arvoituksia. Siksi en ihmettele, että halusin kirjoittaa juuri tällaisesta paikasta, jossa tapahtuu jotain yllättävää.
AUTIOTALO
Kerran oli koira äiti, jolla oli kaksi koira lasta. Niitten nimet olivat Siiri ja Roosa. Äidin nimi oli Tarja. Heidän hoitajansa olivat Reijo Tamminen, Marja Tamminen, Miira Tamminen ja Tiina Tamminen.
Kerran Siiri ja Roosa lähtivät metsään. Mutta mitä, voi kauhistus, Siiri kiljui. Roosa oli rohkeampi kuin Siiri. Sillä he näkivät metsässä autiotalon. Tarja lähti ihmeissään etsimään Siiriä ja Roosaa. Hänkin joutui autiotaloon. Hän ei ollut huomaavinaankaan autiotaloa. Sitten hän näki jotain, joka ilahdutti Tarjaa. Siellä kaksi lastaan Siiri ja Roosa. Tarja huusi iloisena. Sitten he lähtivät kotiin. Siellä odottivat Miira ja Tiina. Ja he menivät lepäämään päivän rasituksista.
Kun mietin kuvaa tähän tarinaan, joka kytkeytyy nykyhetkeeni, tuli mieleeni pihamme "autiotalo", tyttöjen leikkimökki. Siinä on jotain samaa: hiljaisuus, muistoja täynnä oleva tila, jota ei enää käytetä kuten ennen. Kuvassa koirani näyttää etsivän jotakin kuten aineeni koiraemo etsii pentujaan.
Siksi tämä kuva tuntui juuri oikealta tähän aineeseen, jonka kirjoitin ala-asteella ja vaikka silloin kyse oli mielikuvituksen rakennuksesta, nyt vanhan leikkimökin hiljaisuus tuntuu melkein todemmalta kuin silloin kuvittelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida Google-tililläsi. Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.