Tervetuloa blogiini

Huom! Jos alla näkyy vain vanhoja tekstejä, klikkaa niiden alapuolelta etusivu-nappia, niin saat uusimmat julkaisut näkyviin.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Hyvä päivä!!!

Olipa mukava päivä tänään. Aamulla kävin salilla ja tytöt viihtyivät tällä kertaa kotona elokuvan parissa sillä aikaa. Lounaan jälkeen lähdettiin mattoja pesemään ja ahkeria tytöt olivatkin. Mäntysuopa loppui ennen mattoja. Tytöt saivat jätskipalkan hyvin tehdystä työstä. Illalla halusivat ehdottomasti lähteä pesemään loput matot. No tietysti menimme ja nyt on kaikki matot pesty. Tällä kertaa palkitsin tytöt leikkipuisto reissulla.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Heinäkuisia onnenpisaroita

Onpa ollut ihana kesä tähän asti. Aurinkoiset ja lämpimät säät. Mukavasti on töitäkin riittänyt. Nyt vähän vapaata ennen parin viikon työjaksoa ja varsinaista lomaa. Saa mukavasti tehtyä juttuja ja välillä vain olla. Ikkunat on pesty ja seuraava homma on matojen pesu. Mansikat on kerätty, seuraavaksi olisi vuorossa mustikat ja vadelmat.
Vuosi on tullut ikää lisää minullekin, tein tänä vuonna vähän terveellisemmän version mansikkakakusta. Pohjaan käytin täysjyväjauhoja ja intiaanisokeria. Välissä mansikkakiivisose. Päälle tummasuklaakuorrute ja tietenkin ne mansikat ja kiiviä reunoille. Ei minusta hassumman makuinen kakku ollenkaan.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Jännitystä ilmassa..

Oli eilen kouluun tutustumispäivä ja se oli jännää. Minkälaista siellä koulussa oikein olisi ja onko välitunti jo tutustumispäivänä? Nämä taisivat olla suurimmat kysymykset ennen kouluun menoa. Päivä meni hyvin, oli välituntikin ja ruokailu, maksalaatikkoa oli ruokana. Yksitoista ekaluokkalaista aloittaa syksyllä ja osa tuttuja omasta eskarista ja jokunen tuttu harrastuksista ja jokunen uusi tuttavuus.
Ja päivän päätteeksi tyttö oli sitä mieltä (kuten isosiskonsakin aikanaan) "miksei vois mennä jo nyt joka päivä kouluun?"
No vielä on kesä aikaa kasvaa...

Nyt on kaikkea viimeistä päiväkodissa:
Viimeiset eskaritehtävät
Viimeinen pihaseikkailu
Viimeinen kevätjuhla

Sitten pitää sanoa kiitos ja hei hei niille niin ihanille lastenhoitajille/opettajalle, jotka ovat tyttöäni niin hyvin hoitaneet, tukeneet ja kannustaneet kasvamisessa.

Ja sitten me jatketaan kasvamista koulumaailmassa. Onneksi meidän koulussa on hyvät ja mukavat opettajat ja rehtori ja muut asiantuntijat. Joten kaikki tulee sujumaan oikein hyvin.

Aurinkoista Toukokuuta!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Aurinkoista Äitienpäivää!

Täällä on vatsat täynnä hyvää ruokaa ja kakkuja. Kävimme perinteisellä äitienpäivälounaalla. Tarjolla oli kuutta erilaista kakkua. Unohtumatonta oli tietenkin aamupala sänkyyn tuotuna ja jonka tytöt olivat yhdessä iskän kanssa valmistaneet. <3 Tässä kuva valkovuokosta. Kuvan otti vanhempi tyttäreni.



E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

E-kirjan uusi ilme ja päivitys hintaan

✨ E-kirjani sai uuden ilmeen ja pienen hinnan päivityksen Joskus asiat kaipaavat pientä uudistumista, niin myös tämä e-kirja. Olen päivitt...