Blogisarja: Näin kirjoitan! Vanhan koivun tarina

Tämä blogisarjan osa kertoo koivusta.
Minä pidän paljon koivuista – niissä on minusta jotain erityistä, ja otan mielelläni niistä kuvia. Koivuhan on yksi suomalaisen maiseman kulmakivistä. Kuvan koivu on kaunis: aurinko pilkistää oksien välistä, on kesä ja lämmin. Sellaisia hetkiä, jolloin tekee mieli pysähtyä, katsoa ja vain kuunnella luontoa. Onko sinulla jokin lempipuu?

Tämä viidennen luokan aine on hieman surullinen, mutta samalla se kertoo siitä, mikä on elämässä joskus väistämätöntä – luopumisesta. Jo lapsena kirjoitin siitä, kuinka luonto muuttuu ja millaisia tunteita se herättää.

VANHAN KOIVUN TARINA

Erään koivun vieressä seisoi mökki, jossa asui perhe. Lapsia oli neljä. Kolme lasta oli viisi vuotiasta ja yksi kuusi vuotta. Heidän nimet olivat Riikka, Katja, Mikko ja Jukka. 

Oli kuuma kesäpäivä. Pihalla oli puro, jonne Mikko ja Jukka usein menivät uittamaan laivojaan. Tytöillä oli takapihalla leikkimökki. Sitten kului useita kuukausia ja puu kasvoi, kunnes se oli niin vanha, että isä ja äiti suunnittelivat puun kaatoa. Lapset olivat heti vastaan isän ja äidin suunnitteluja. Laitetaan sitten uuden puun taimi samalle kohdalle, äiti keksi. Kaikki miettivät ja pian tytöt innostuivat. Pojat aprikoivat ja lopulta hekin suostuivat. 

Seuraavalla viikolla puunkaatajat oli määrä saapua, mutta he eivät tulleetkaan sillä viikolla. Missäs ne viipyvät, äiti ihmetteli. Seuraavalla viikolla saapuivat puunkaatajat. He olivat erehtyneet päivästä.