Kevät on tänä vuonna aikaisessa ja olen jo työmatkaa pyörällä kulkenut. Aurinko on näyttäytynyt ja valoisuus lisääntyy. Leskenlehtiä tienvarsilla on alkanut kasvaa, samoin pajunkissat. Luonto on taas puhkeamaisillaan kevään ja kesän kauneuteen. Sitä siis odotellessa, kun pääsiäinen suo pienen hengähdystauon.
Ihan vähän aikaa sitten vietettiin talvilomaa ja tehtiin pieni reissu Turkuun. Edellisen tekstin kuva onkin Ruissalosta meren rannalta. Kotimatkalla käytiin vielä Lohjalla Tytyrin elämyskaivoksessa. Hissillä maan syvälle maan syvyyteen ja tutustumaan kaivostyön historiaan, kiviainestietouteen, taidenäyttelyyn ja teemaluolaan. Teemaluola oli tuolloin noitaluola ja siellä oli noita tavattavissa. Näimme myöskin valoshown 100 metriä leveään, pitkään ja syvään kaivoskäytävään.
Oli kiva reissu ja loma.
Nyt pääsiäisen vapaapäivinä ollaan ulkoiltu koiran kanssa ja käytiin keilaamassa. Joutsenet on taas tulleet takaisin ja nähtiin lumikko joen toisella puolella. Aurinkoa ei juuri näkynyt, mutta ihan hyvät ulkoilusäät olivat. Jäädään siis odottelemaan kevään lämpöä.