Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Onnellisia kesäpisaroita

Kuva
Kesä se on jo pitkällä. Toukokuu oli ihanan aurinkoinen ja lämmin, vaikka tulihan sitä vettäkin, mutta mieleen jäi paremmin aurinkoiset päivät. Kesäkuu oli kylmä, mutta mukavia muistoja jäi silti. Juhannus oli ihana ja perinteinen. Kokko poltettiin ja seitsemän kukkaa tytöt keräsivät tyynyn alle. Eivät aamulla ainakaan muistaneet nähneensä unia tulevasta sulhosta. :)
Kesäloma on alkanut. Tytöillä tietysti jo heti koulun päättymisen jälkeen ja miehelläni viikko sitten ja minulla nyt. Viikonloppu oli ihana. Lauantaina shoppailtiin vaatteita, vähän jotain jokaiselle tarpeellista. Aurinko paistoi, joten päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja pesin loput ikkunat. Illalla pompin trampalla vanhemman tyttären kanssa, nuoremman leikkiessä serkun kanssa. Sunnuntaina salilla ja kangaspuilla puuhailua, niisien selvittelyä. Aloitan poppanaliinaa kutomaan, kun saan loimen laitettua. Tilasin jo kuteetkin. Lomapuuhaa vaikka sadepäiville. Mua ei haittaa huonot kesäsäät enkä niistä valita. Kesä on kes…