Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2012.

Syyskuisen viikon pisaroita

Oli oikein mukava työpäivä eilen. Sain askarrella kartongista puun seinälle, kun pienet nukkuivat. Tekevät sitten myöhemmin puuhun syksyisiä lehtiä. Keskiviikkona leivoin ruisleipää, siitä tytötkin tykkäsivät. Tiistaina kävin työkkärissä, tehtiin työllistymissuunnitelmaa. Samalla kävin salilla. Maanantaina oli auton huolto. Tuli käveltyä yhteensä 16 km, kun kävin välillä kotona. Illalla olin vielä vesijumpassakin. Noora teki yhtenä päivänä kaverinsa kanssa Saaralle kitaran. Ihan vain puupalikasta, nauloista ja langasta. Nopeasti nämä viikot menevät. Noora totesi aamulla samaa. Jotenkin niin iso tyttö jo. :-) Saara tykkää eskarista ja erityisesti niistä tehtävistä. Yhtenä aamuna jäi joku tehtävä välistä, kun vein "liian myöhään" Saaran sinne. Siitä sain tytöltä kuulla pariin kertaan. No sellaista se elämä vaan välillä on. Kaiken kaikkiaan mukava viikko ja ensi viikolla kokonainen työviikko.

Hyvän mielen pisara

Sain sydäntä lämmittävää palautetta työparilta, sanoi että olen hyvin sisäistänyt uuden työn ja johtajallekin kertoi, että meillä sujuu oikein hyvin. =)  Mielestäni parhaiten opinkin työtä tekemällä ja niinhän se sanontakin kuuluu: Työ tekijäänsä opettaa. Torstaina pääsen kokeilemaan lastenhoitajan työtä, kun sijaistan yhden päivän jota kuta. Jännittävää!  

Syksyn uudet tuulet puhaltavat

Kuva
Tässä viimeisen työpäivän "matkustaja". Sain ihanilta työkavereilta lahjaksi korillisen istutettavaa. Minulla oli viimeinen päivä silloin ja nyt on uusi työ alkanut uudessa paikassa. Ala vaihtui kokonaan: ompelijasta päiväkodin laitosapulaiseksi. Iso oli muutos, niin pitkään olen ollut samassa työpaikassa. Hyvin on uudessa työssä mennyt ja mikä parasta niska saa rauhassa toipua epäergonomisesta työskentelystä ja jonkinasteisesta stressistä, jota ehti kertyä, kun eivät ergonomia-asiat alkaneet edetä työpaikalla. Istutukset on istutettu, paikkansa löysivät etupihan saarekkeeseen, joka kaipasikin jo jotain. :) Asioilla on tapana järjestyä. Vaikka niin hyviä työkavereita on kyllä ikävä!