Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2011.

Hervoton Onnen Pisara =D

Äitienpäivälahjani oli käynti teatterissa. Niinpä eilen kävimme katsomassa Vaimoni on toista maata ja se oli ihan hervottoman hauska. Naurettiin paljon, koko aika oikeastaan. Sen jälkeen käytiin Omenapuu-ravintolassa syömässä. Jälkkäri oli täydellistä, ihanaa suklaakakkua.

Päivän Onnen Pisara

Pisaroita tipahteli tänään monta. Työkaveri sanoi, että minä tuon työpaikalle hyvää energia rauhallisuudellani. Lisäksi Pasi pesi tänään lattiat enkä edes pyytänyt ja Saaran kanssa siivottiin yhdessä sillä aikaa, kun Noora oli kaverilla käymässä.

Heips!

Olen monesti ajatellut kirjoittaa blogia ja nyt päätin sitä kokeilla. Tää on vähän tällaista harjoittelua vielä, mutta eiköhän se tästä. Voi olla ettei kauhean usein ehdi kirjoitella, kun puuhaa riittää. Lasten ja koiran kanssa kaikenlaista tehdään. Maanantaina tytöt kokeilivat prinsessafutista. Ja tykkäsivät siitä, että sitä varmaan sitten jatketaan tämä kausi. Matildan kanssa lenkkeillään paljon.
Tämän blogini idea on kirjoittaa ylös Onnen Pisaroita eli mitä kaikkea mukavaa ja hyvää on meille tapahtunut. Jotta osaisimme arvostaa niitä pieniä ja hyviä asioita, joita elämässämme on paljon. Sen huomaa, kun niitä seurailee.